Energiansäästö kiinnosti lukijoita – Smart Heating saavutti natiiviartikkeleilla laajaa näkyvyyttä
Energia-alan yritys Smart Heating Oy suunnittelee ja toteuttaa taloyhtiöille ja kiinteistöille energiatehokkaita lämmitys- ja viilennysratkaisuja. Koska energiansäästö ja lämmityskulujen pienentäminen kiinnostavat ihmisiä tällä hetkellä, yritys päätti hyödyntää aihetta markkinoinnissa laajemmin.
Ratkaisuksi valikoitui Sanoman natiivimainonta.
“Natiiviartikkelin avulla pääsee kertomaan enemmän kuin perinteisen mainoksen avulla. Voimme avata tuotetta, sen hyötyjä ja vaikutuksia asiakkaalle, yhteiskunnalle ja ympäristölle”, kertoo Smart Heatingin toimitusjohtaja Pertti Nissilä.
Tavoitteena oli lisätä yrityksen tunnettuutta erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä tavoittaa kiinteistöjen ja taloyhtiöiden päättäjiä.
“Halusimme näkyä luotettavissa medioissa, kuten Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa oikealle kohderyhmälle. Kun sisältö näkyy tunnetuissa medioissa, se lisää myös meidän viestimme uskottavuutta.”
Natiiviartikkeli mahdollistaa syvemmän viestin
Smart Heating on tehnyt Sanoman kanssa yhteistyötä vuodesta 2019 asti. Natiivimainonnan lisäksi kumppanuus on pitänyt sisällään tulospohjaista display-mainontaa kuvabannereilla sekä uudelleenmarkkinointia.
Natiiviartikkeleita on haluttu hyödyntää etenkin silloin, kun yrityksellä on ollut jotain “painavaa sanottavaa”. Viimeisin kampanja pureutui yrityksen Euroopan innovatiivisimpana palkittuun lämpöpumppuratkaisuun, jolla voidaan pienentää rakennuksen lämmityskuluja.
“Kyseessä on merkittävä kustannussäästö, mutta myös ilmastoteko. Tällaisesta aiheesta on luontevaa kertoa natiiviartikkelin kautta vähän laajemmin.”
Nissilän mukaan natiivimainonnan vahvuus on sen uskottavuudessa. “Se on vähemmän mainosmainen ratkaisu, enemmänkin tietopaketti. Kun sisältö on aidosti kiinnostavaa ja perustuu faktoihin, se rakentaa luottamusta eri tavalla kuin perinteinen mainonta.”
Yhteistyö Sanoman kanssa on ollut Nissilän mukaan vaivatonta. Oma yhteyshenkilö Valtteri Kuusela huolehtii, että asiat etenevät suunnitellusti.
“Artikkeleiden toteutus on ollut helppoa ja joustavaa. Pidän siitä, että ammattikirjoittaja tuottaa laadukkaan artikkelin, mutta me saamme tuoda esille omaa ammattitaitoamme ja näkemystämme ideointi- ja haastatteluvaiheessa.”
Tutustu natiiviartikkeleihin:
- Säästää lämmityskustannuksissa jopa 70 % – suomalaisratkaisu palkittiin Euroopan parhaana
- Taloyhtiöille jopa 70 % säästö lämmityskuluihin hybridilämmityksellä
Natiivimainonnan tulokset yllättivät
Uusin natiiviartikkeli puri yleisöön paremmin, kuin Smart Heating oli osannut toivoa. Kampanjan aikana artikkeli keräsi yli 12 000 lukukertaa, ja klikkausprosentti nousi poikkeuksellisen korkeaksi.
“Lukijamäärä oli erittäin hyvä. Aihe selvästi kiinnosti, sillä energiansäästö ja konkreettiset hyödyt puhuttelevat tällä hetkellä.”
Nissilän mukaan natiivimainonnan tavoitteena ei ole pelkästään välittömien liidien hankinta, vaan ennen kaikkea tunnettuuden ja luottamuksen rakentaminen.
“Tämä on enemmän pitkäjänteistä tekemistä. Seuraamme toki lukukertoja ja näkyvyyttä, mutta tärkeintä on, että tietoisuus kasvaa ja ihmiset ymmärtävät aidosti, mitä tarjoamme”, Nissilä sanoo ja jatkaa: “Saimme myös konkreettisia yhteydenottoja.”
Millainen mainoskampanja sinulle saisi olla?
Sparraile kanssamme maksutta! Vartissa tai kahdessa saat tukea ja näkemyksiä mainontaasi. Suunnitellaan yhdessä toimiva kokonaisuus.
Kiinnostuitko natiivimainonnasta? Tutustu tähän mieleenpainuvaan mainosmuotoon tarkemmin.