Kuukauden kamppis
on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista.
Valitsemme joka kuukausi yhden kampanjan, toteutuksen tai konseptin, joka täyttää jonkun näistä kriteereistä. Kuukauden kamppis saa mainetta, kunniaa sekä hieman medianäkyvyyttä. Valintamme perustuvat puhtaasti mututuntumaan ja fiilikseen. Niin kuin monet kuluttajien ostopäätöksetkin. Raatilaisilla on kymmenien vuosien kokemus markkinoinnin suurkuluttajina ja alan ammattilaisina.
Fazer Aito Baristan kampanjakasvona nähdään Eetu Selänne
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Toukokuun kamppis kannustaa luottamaan omaan makuusi.
Vepsäläisen oivaltava ja visuaalisesti hieno kampanja kertoo, mikä on suomalaisten suosituin lomakohde
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Huhtikuun valinta on Vepsäläisen kesäkalusteiden kampanja.
Lidlin operettihenkinen radiospotti sai korvat hörölle
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Maaliskuun valinta on Lidlin erottuvat pääsiäisen radiospotit.
Energinen spotti lunastaa Ikean uuden Kotona käy kaikki -lupauksen
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Helmikuun valinta on Ikean vauhdikas ja erottuva Kokeile tätä kotona -spotti.
Torin kampanja sai tavarat ja kävijät liikkeelle
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Tammikuun valinta on Torin kampanja, jossa tavarat oikeasti liikkuvat.
Tomaattisommelierin suositus vakuutti − NAMS-tomaattien hyllyt tyhjenivät
Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka herättää huomiota, erottuu muusta mainonnasta, jättää muistijäljen ja joka on saanut aikaan sanomista. Joulukuun valinta on kampanja, joka tekee arkipäiväisestä elintarvikkeesta kiinnostavan.