”Soitellaan huomenna, kyllä me jotain tähän keksitään”
Olen ihmisihminen. Tämä ei ollut varsinainen yllätys itselleni eikä kenellekään minut tuntevalle. Silti tämän ja monen muunkin tärkeän asian merkitys korostuu silloin, kun se otetaan pois. Olen ollut työelämässä jo sen aikaa, että olen kokenut laman jos toisenkin, useita organisaatiomuutoksia sekä hyviä ja huonoja aikoja. Työelämän kaikki muutokset kyllä kestää, kun ympärillä on hyviä tyyppejä. Sellaisia, joilla on hädän hetkellä vielä se yksi huono vitsi varastossa. Nykyisen kaltaista tilannetta ei tietenkään aiemmin ole työurallani tullut vastaan.
Kun ihmiset ympäriltä katosivat omiin koronaeristyksiinsä, alkoi meillä ihmisihmisillä tukalat ajat. Vaikka työkavereita tapaakin Teams-palavereissa, jää paljon sellaista pois, mistä itse saan energiaa ja inspiraatiota: puolihuolimattomat heitot, kohtaamiset kahviautomaatilla, tilannekomiikka ja ne jo mainitsemani huonot vitsit. Työpaikalta kaipaankin eniten naurua ja yleistä sekoilua. Paljon jää saamatta myös sellaista nopeaa apua ja tukea, joka avokonttorissa on arkipäiväistä, ja jonka olemassaolon tärkeyden huomaa todella vasta nyt, kun työpäivää tekee pääosin yksin.
Asiakaskohtaamiset ovat myyntityön suola, sokeri ja rakastamani mangorahka. Pakkoetätyön ensimmäisellä viikolla olin huolissani. Miten kohtaamiset onnistuvat, kun asiakkaatkin ovat poissa omista normaaleista ympyröistään, omien koronan aiheuttamien työhaasteidensa keskellä. Olenko ollut sellainen asiakaspalvelija, että minuun luotetaan myös nyt, kun ajat ovat hankalat? Onnekseni minua on siunattu huipputiimikavereiden lisäksi myös superihanilla asiakkailla. Korona-ajan puheluissa ja videopalavereissa on ratkottu ongelmia, mietitty vaihtoehtoja, muutettu suunnitelmia, mutta myös ideoitu uutta ja katsottu luottavaisena tulevaisuuteen. On palattu perusasioiden ääreen (hyvä idea toimii aina!) ja tehty asioita uusilla tavoilla. Olemme päässeet osaksi mahtavia toteutuksia. Ja ilokseni kaikki tutut, rakkaat tyypit ovat tulleet avukseni Teamsin uumenista. Vaikka välillä tuntuu yksinäiseltä, en ole yksin – todellakaan. Tuntui ihanalta, kun sain puhelunlopetustoivotukseeni ”soitellaan huomenna, kyllä me jotain tähän keksitään” asiakkaalta vastaukseksi ”mä tiedän.” Voiko parempaa kiitosta saadakaan? Klisee tai ei, mutta ainoa keino selvitä tästä on tehdä asioita yhdessä.
Erikoiskevät on muuttanut kuluttajana myös minua, vannoutunutta kivijalan kävijää. Olen tilannut kuivausrummun netistä, lihaa kotiovelle toimitettuna ja suomalaisen pienyrityksen mekkoja. Olen hakenut noutoruokaa kaikista mahdollisista lähiravintoloista. Jonotin niitä yksiä lenkkareita. Tilasin uudet pussilakanat. Haaveilen uudesta sängystä, joka oikaisisi epäergonomisen etätyön jumittaman rankani ja sohvasta, joka olisi kauniimpi kuin tuo möhkäle, jota olen nyt kyllästynyt katselemaan. En varmaan koskaan ole miettinyt yhtä paljon sitä, mitkä ovat ne yritykset, joita haluan tukea. Toivon, että tämä jää minuun pysyvästi. Olen varma, että myös moni muu miettii tällä hetkellä valintojaan aiempaa enemmän. Monet markkinoinnin ammattilaiset ovat puhuneet nyt myötätuntomarkkinoinnin puolesta, merkityksen merkityksestä ja siitä, että vaikeina aikoina markkinaosuudet jaetaan aina uudelleen. Näistä ajatuksista on helppoa olla samaa mieltä. Siksi haluankin sanoa niille brändeille, jotka ovat tuoneet minulle iloa tartuntatilastojen keskelle: ”Mä tiedän”.
Heidi Isohanni toimii Client Managerina Sanomalla.
