Pienen maan pienet budjetit eivät ole suurin este luovuudelle
”Tiedän, että suuri budjetti ei tuo onnea, mutta itken mieluummin kuvausryhmän kanssa Etelä-Afrikassa kuin kännykkäkamera kädessäni Keravalla.”
Olet oikeassa. Ranskalainen kirjailija Françoise Sagan (1935–2004) ei puhunut kuvausryhmästä eikä Etelä-Afrikasta saati Keravasta. Hän sanoi tietävänsä, että raha ei tuo onnea, mutta Jaguarissa itkeminen on houkuttelevampaa kuin pillittäminen ruuhkabussissa.
Kuolematon aforismi muotoutui ajatuksissani oheisen kaltaiseksi kesäkuussa 2013. Minulla oli silloin suuri ilo ja kunnia olla tuomaroimassa Euroopan tehokkaimpia kampanjoita ainoana pohjoismaisena Grand Juryn jäsenenä Euro Effie -finaalissa Brysselissä.
Kun tuomaristomme eteni arvostelutoimissaan kansainväliseen Small budget -kategoriaan, päätuomari Georges-Edouard Dias, L’Orealin entinen Head of Digital, evästi tuomaristoa. Hän painotti, että meidän piti pitää kirkkaana mielissämme kategorian töitä arvioidessamme, että kyseessä ovat pienien – lähestulkoon olemattomien – budjettien työt.
Tartuimme toimeen ja ilokseni havaitsin: pienten budjettien kategoria oli ehkäpä antoisinta tuomaroitavaa. Tuntui siltä, että mitä pienempi budjetti, sitä kirkkaampi piti ajatuksen olla, jotta kampanja pärjäisi.
Näin suomalaisen korvissa small budget -rajaus kuulosti kylläkin vähän hassulta. Kyseisten suolarahoilla toteutettujen entryjen budjettien piti olla alle viisi miljoonaa euroa.
Brysselin kokemus muistui mieleeni, kun perehdyin vastikään julkistettuun suomalaisten luovaa suorituskykyä arvioivaan Luova työelämä 2030 -raporttiin.
Raportin mukaan suurin este meidän suomalaisten luovuudelle ei ole pienen maan pienet budjetit. Suurin haasteemme on kollektiivinen itsevarmuuden puute. Ja juuri sitä me tarvitsemme luovien aatostemme taistelemiseksi ajatuksien tasolta toteutukseen saakka. Olemme vähän arkoja, emme halua poiketa joukosta, vihastuttaa muita. Emme tohdi heittäytyä, laittaa itseämme likoon ideoidemme puolesta.
Raportin mieluisa havainto on, että meidän suomalaisten luovuuden suurin potentiaali on uteliaisuudessa ja oppimishalussamme. Haluamme oppia uutta, katsoa maailmaa ahnain silmin. Haluamme kokea ja soveltaa kokemaamme. Haluamme muodostaa näkemyksiä. Ja olemme siinä hyviä.
Vai mitä sanot esimerkiksi näistä viime vuosien Effie-voittajista: tuotekehityksen ja markkinoinnin rajoja nerokkaasti rikkova Prisman Antti Tapani. Tai itseironiasta ammentava Hartwallin Vuoden harmain päivä. Tai yhäkin hätkähdyttävän ajankohtainen Hesarin Land of Free Press. Kaikki kansainvälisen vertailun kestäviä esimerkkejä kirkkaasta ajattelusta ja ajattelun mukaisesta brändien johdonmukaisesta, terävästä ja ennakkoluulottomasta käyttäytymisestä.
Jo nyt teemme vähäväkisessä maassamme kansainvälisesti katsoen lähes olemattomilla budjeteilla edellä mainittujen kaltaisia huikeita markkinointiviestinnällisiä suorituksia. Mitä saammekaan aikaiseksi, kun rimpuilemme vielä enemmän irti luovuuttamme nakertavasta itsevarmuuden puutteesta ja uskallamme rakentaa brändeistämme vahvoja ja omintakeisia persoonallisuuksia. Sellaisia, jotka rohkenevat erottua, tulla huomatuiksi ja näin myös haluttaviksi.
Sillä juuri omintakeisia, rohkeita sekä erottuvia ja siksi tuloksellisia töitä haluan nähdä palkittavan Effie-gaalassa ensi helmikuussa. Ja sitten vähän myöhemmin Euro Effie -gaalassa. Missä ikinä se sitten ensi vuonna juhlitaankaan.
Siihen meillä on hyvät mahdollisuudet.
Kirjoittaja on kolumnisti, copywriter, bränditerapeutti ja Suomen markkinointiliiton hallituksen jäsen.
