Videomarkkinointitoimisto Videolle Sanoman omistukseen

Sanoma Media Finland on ostanut Videolle Productions Oy:n. Videolle on vuonna 2014 perustettu digitaalisen videomarkkinoinnin toimisto, joka liiketoimintamalli perustuu ylivertaiseen osaamiseen videomarkkinoinnista, ketterään ja laadukkaaseen videotuotantoon sekä vahvaan markkinointiin, myyntiin ja tulosten ymmärtämiseen.
Kauppa vahvistaa Sanoman B2B-asiakkailleen tarjoamaa palveluvalikoimaa kaiken kokoisille yrityksille. Videolle Productions tulee osaksi Sanoma B2B:n markkinointipalveluiden liiketoimintayksikköä.
Mediaratkaisujen lisäksi Sanoma tarjoaa markkinoinnin palveluita, joiden avulla asiakkaat voivat parantaa markkinointi-investointiensa tuottoa ja kasvattaa liiketoimintaansa.
”Videolle yhdistää digikanava-, strategia- ja markkinointiosaamisensa laadukkaaseen videotuotantoon. Laajenevat videotuotannon palvelut tarjoavat asiakkaillemme ja toimistokumppaneillemme uusia kasvun mahdollisuuksia ja yhä vaikuttavampia markkinointiviestinnän keinoja. Myös helppous lisääntyy, kun asiakkaat saavat sisällöt ja mediajakelun halutessaan samalla kerralla. Haluamme palvella asiakkaitamme juuri niillä alueilla, joilla kysyntä on kova”, sanoo markkinointipalveluiden johtaja Aksel Hallama.
Kuluttajat katsovat enemmän videosisältöjä kuin koskaan aikaisemmin. Myös yritysten välisessä viestinnässä ja markkinoinnissa liikkuvan kuvan rooli on kasvanut ja kasvaa. Kasvava kysyntä lupaa vahvaa ja jatkuvaa kasvua videomainonnalle.
”Markkinaa ajaa erittäin vahva videotuotannon kysynnän kasvu. Meillä on vahva oma brändi ja luova kulttuuri, joista olemme ylpeitä, ja tuomme Sanomalle uudenlaista kyvykkyyttä. Yhdessä Sanoman kanssa pystymme jatkossa palvelemaan suomalaisia markkinoijia aiempaakin paremmin”, toteaa Videolle Productions Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Vuori.
Yrityskauppa tarjoaa asiakkaille enemmän vaihtoehtoja, työntekijöille tilaisuuden kokeilla uutta ja Videolle keinon kasvattaa osaamistaan.
”Sanomalla on Suomen monipuolisin ymmärrys mediasta ja markkinoinnista sekä laaja asiakaskunta, joka tarjoaa meille erittäin kiinnostavia mahdollisuuksia. Yhdistämällä osaamisemme pystymme tekemään videomarkkinoinnin saralla maailmanluokan tekoja”, sanoo Videolle Productions Oy:n kehitysjohtaja Tapio Haaja.
Videolle Productions Oy:n 24 työntekijää siirtyvät Sanoman palvelukseen.