Kansainvälistä huomiota Sanoman sisältömarkkinoinnille

Best Branded Content Series – B2B -sarjassa on ehdolla Sanoman UPM:lle luoma sisältömarkkinointiohjelma, joka lähti rohkeasti haastamaan aiempia toimintatapoja ja kaappasi kansainvälisten päättäjien huomion.
Tavanomaisista B2B-viesteistä poikkeavat sisällöt ovat tavoittaneet yli viisi miljoonaa kohderyhmään kuuluvaa ja niiden kautta on tunnistettu lähes 4 000 asiakasliidiä. Ajatusjohtajuutta tukevia sisältöjä julkaistaan UPM:n kansainvälisille kohderyhmille säännöllisesti.
UPM:n suomenkieliselle kohdeyleisölle suunnattu sisältömarkkinointi kisaa Best Multi-Channel Strategy -sarjassa. Uuteen strategiaan perustuvien sisältöjen julkaisu aloitettiin elokuussa 2022 UPM:n omilla sivuilla, Instagramissa ja YouTubessa. Vuoden loppuun mennessä yleisö oli viettänyt 394 tuntia sisältöjen parissa.
Bränditutkimuksen mukaan mielikuva UPM:stä muuttui kohdeyleisön keskuudessa 33 % positiivisemmaksi neljän kuukauden aikana.
”Olemme tosi iloisia, että asiakkaallemme luotu tuloksellinen sisältö on noteerattu näin kovatasoisessa kansainvälisessä kilpailussa, ja vieläpä ainoana suomalaisena osallistujana”, iloitsee sisältöjohtaja Jenni Lieto Sanoman sisältömarkkinoinnista.
”Globaalien finalistien joukossa ovat UPM:n rinnalla esimerkiksi Salesforce, Microsoft ja WhatsApp, ja töiden tekijöinä Sanoman sisältömarkkinoinnin ohella muun muassa Wall Street Journalin sisältöstudio, Bloomberg Media ja NBC News Brand Studio. Edustamme ylpeänä tässä seurassa!”
Digiday Content Marketing Awards on arvostettu kansainvälinen digitaalista markkinointia ja sisältöä palkitseva kilpailu. Palkinnot jaetaan 16.5.
Tutustu shortlistaan
Kiinnostaako ajatusjohtajuus? Testaa brändisi ajatusjohtajuuden taso!
Tutustu Sanoman sisältömarkkinointiin