Sanoman tuottama Yhteishyvä palkittiin vuoden asiakasmediana Editgaalassa

Yhteishyvä on S-ryhmän oman median kruununjalokivi, jonka matka on jatkunut yhtäjaksoisesti jo 118 vuotta. Sanomalehtenä alkanut Yhteishyvä on tänä päivänä miljoonayleisön tavoittava monikanavainen media. Yhteishyvän sisällöt tukevat S-ryhmän eri liiketoimintoja, S-ryhmän strategista viestintää sekä kaupparyhmän kunnianhimoisia vastuullisuusponnisteluja.
Laadukas, tunnesiteitä luova sekä ostopäätösten äärellä oleva media on mainostajille kiinnostava ja kannattava.
”Omaääninen lehti on runsas lukupaketti, joka pitää sisällään koskettavia ja ajankohtaisia juttuja, jotka kytkeytyvät luontevasti SOK:n arvoihin ja tavoitteisiin. Journalismin kanssa rinta rinnan kulkevat kiinnostavat kaupalliset sisällöt. Lehdessä on kuvajournalistisesti yllättäviä ja laadukkaita valintoja. Kaikista lehden kanavista välittyy tunne, että nyt tehdään vaikuttavaa aikakausmediaa suurella sydämellä”, tuomaristo perusteli valintaa.
Yhteishyvän tuotanto siirtyi SOK Median omalle toimitukselle vuoden 2023 alkupuolella.
”Olemme iloisia ja ylpeitä Yhteishyvä-median menestyksestä. Samalla olemme kiitollisia siitä, että saimme rakentaa pitkäjänteistä sisältökumppanuutta ja olla mukana jatkuvasti kehittyvän median muutosmatkalla. Kiitos kahdeksasta yhteistyövuodesta ja loistavaa jatkoa Yhteishyvälle ja sen uudelle toimitukselle”, kommentoi Sanoman sisältömarkkinoinnin palveluista vastaava johtaja Minna Husu.
Editkilpailu on Aikakausmedian järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa. Katso kaikkien sarjojen voittajat täältä.