Koulutus kiinnostaa, kun siitä kertoo opiskelija itse – Sataedu muutti mielikuvia tarinoiden sarjalla Satakunnan Kansassa

Sataedu halusi kasvattaa artikkeleiden sarjalla brändin tunnettuutta ja lisätä kiinnostusta eri koulutusaloja kohtaan. Tarinoilla haluttiin tavoittaa oikeat ihmiset, jotka innostuisivat koulutuksista ja hakisivat opiskelemaan unelmiensa alaa.
Ihmisten aidot tarinat puhuttelevat. Tämä on tunnistettu Sataedussa.
"Kerromme meillä syntyneitä opiskelijoiden menestystarinoita, mikä välittää meistä positiivista viestiä", kuvaa Sataedun markkinointisuunnittelija Johanna Virtanen.
Sataedu tarjoaa monipuolisesti ammatillista koulutusta eri-ikäisille Satakunnassa. Ennen pandemiaa ihmiset tavoitettiin kasvokkain ja tapahtumissa. Tavoittamisen tarve ei kadonnut poikkeusaikana. Piti muuttaa tekemisen tapoja.
Yli puolet Sataedun opiskelijoista tulee jatkuvan haun kautta. Sataedu tavoittelee nuorten lisäksi uudelleenkouluttautujia, jatkokouluttautujia ja ammatinvaihtajia.
Jutta Kangas, Sataedun oma yhteyshenkilö Sanomalla, toi pöytään valmiin kattauksen mainonnan ratkaisuja. Tarinoita ryhdyttiin tuottamaan strategisin askelein sarjana.
"Jutta ymmärtää ja huomioi resurssit, tavoitteet ja muut käytössä olevat kanavamme. Näistä asioista on aina voitu keskustella avoimesti", Virtanen korostaa.
Ulvilalainen Marjo Hiltunen, 31, päätti vaihtaa alaa ja löysi paikkansa koneistajana – ”Nautin siitä, että työ haastaa minua älyllisesti”

Lähihoitaja Jani Kanstrénin työ ikäihmisten parissa on rikkaampaa kuin moni arvaisi – ”Jos vanhuksen unelmana on Pariisin näkeminen, se voidaan toteuttaa VR-lasien kautta”

Sataedun puhtauspalvelualan koulutus siivitti Meri Lehdon, 21, nopeasti vakituiseen työpaikkaan – ”Olen todella ylpeä ammatistani ja siitä, mitä teen”

Artikkeleita julkaistiin kuukausittain puolen vuoden ajan. Eri alat olivat kattavasti esillä, ja lukijaa palveltiin opiskelijoiden kokemuksilla. Alavalinnassaan onnellinen Meri kertoi puhtausalasta. Kone- ja tuotantotekniikan artikkeli muovasi lukijan käsityksiä alasta uusiksi Marjon näkökulmasta. Sisältöjen vaatimustaso kuluttajien keskuudessa on korkea, ja kilpailu ihmisten ajasta on kovaa.
"Kaikissa sisällöissä oli ydinviesti, joka tarjoiltiin lukijalle ymmärrettävästi muotoiltuna. Jokaisen artikkelin yhteydessä oli avoimena myös kyseisen koulutuksen haku. Lukija ohjattiin natiiviartikkelista suoraan hakuun", kertoo artikkeliaiheita Virtasen opintovapaan ajan koordinoinut markkinointisuunnittelija Linnea Mattila.
Hyvinvointi- ja sotealalla hakijoiden koulutuksiin on hakeutunut soveltuvampia hakijoita.
Aidot tarinat toimivat brändimielikuvan kehittäjinä.
Artikkelit on palautteen mukaan huomattu niin potentiaalisten opiskelijoiden, sidosryhmien kuin henkilökunnankin keskuudessa. Yhteistyö ylitti asiakkaan odotukset ja artikkelit keräsivät kaikkiaan kymmeniä tuhansia silmäpareja.
- 12 artikkelia 7 kuukaudessa
- Yhteensä 38 440 sivunäyttöä
- Yhden artikkelin parissa vietetty aika keskimäärin 1,5 minuuttia
"Nimemme, agendamme ja ihmisemme ovat tasaisin väliajoin esillä mediassa, mikä rakentaa meistä mielikuvaa houkuttelevana oppilaitoksena. Maakunnan päämedia on väylä, jonka kautta tavoitamme oikeita ihmisiä hyvin", Mattila toteaa.
Sanomalla ja Sataedulla on takana vuosien kumppanuus. Virtanen kuvaa yhteistyötä helpoksi ja ratkaisukeskeiseksi.
"Sanoman sisältömarkkinoinnin ihmiset ovat meille kumppaneita, joiden kanssa työskentelemme tiiminä. Arvostan suuresti toiminnan läpinäkyvyyttä, työn joustavuutta ja yhteistä markkinoinnin kieltä."
Kumppanuuden tavoitteena on jatkuvuus ja kehittyminen.
"Natiivimainonnasta saamamme data on ollut tosi arvokasta. Sen avulla olemme kehittäneet sisältömarkkinointia eteenpäin."
Tarinoilla on merkitystä. Niistä käy ilmi, millaista työn tekeminen on ja millainen ihminen alalla pärjää. Hupihakeminen koulutuksiin väheni.
Kuva: Marjo Hiltunen kertoi natiiviartikkelissa opiskelustaan ja työstään kone- ja tuotantotekniikan parissa.
Innostuitko?
Ota rohkeasti yhteyttä omaan mediamyyjääsi ja kysy natiivimainonnan mahdollisuuksista. Sanoman sisältömarkkinointitiimi toteuttaa artikkelit ja videot tarvittaessa avaimet käteen -periaatteella.