Asiakastarinat
Tutustu markkinointiin, josta tuli sanomista.
Tehtävämme on luoda kanssasi suomalaisia menestystarinoita. Tutustu esimerkkeihin asiakkaidemme onnistumisista ja inspiroidu tuloksellisista mainoskampanjoista ja markkinointikokonaisuuksista!
DNAn ja Sanoman yhteistyö vietiin uudelle tasolle − #iotnextlevel-hankkeen tavoitteena on parantaa suomalaisen yhteiskunnan kilpailukykyä
Sanoma on tehnyt DNAn kanssa sisältömarkkinointia vuodesta 2015. Sanoman konseptoimassa ja DNA:n mahdollistamassa #iotnextlevel-hankkeessa kolme yritystä, Snellman Pro, Martela ja Finnsementti, etsivät kumppanikseen teollisen internetin osaajia nostamaan liiketoimintansa uudelle tasolle digitaalisten ratkaisujen avulla.
Dansukker tavoittelee uusia simantekijöitä
Dansukkerin monikanavaisessa vappukampanjassa lähdettiin hakemaan uudenlaista kulmaa siman tekemiseen. Tavoitteena oli muistuttaa simantekijöitä ja innostaa myös uutta kohderyhmää kokeilemaan.
Vastuullinen kesäduuni -kampanja toi Oikotie Työpaikoille uuden kävijäennätyksen
Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanja lanseerattiin laajasti ja monikanavaisesti Sanoman eri kanavissa alkuvuodesta. Kampanjan avulla saatiin ennätysmäärä kävijöitä Oikotie Työpaikkojen sivuille heti kampanjan käynnistyttyä.
Suoliston hyvinvointi kiinnosti lukijoita – natiiviartikkelit kasvattivat merkittävästi Colonic Plus® -tuotteen ostoaikomusta
Sanoman monimediainen, avaimet käteen -toteutus sisälsi natiiviartikkeleita digi- ja printtimedioissa sekä suoliston hyvinvointiin liittyvän kyselyn, joka keräsi lähes 3000 vastaajaa. Kokonaisuuteen kuului myös somenäkyvyyttä sekä katkotunnisteita Ruudussa ja Radio Aallossa.
Valio ja Radio Suomipop veivät jouluksi kotiin
Valion Jouluksi kotiin -kampanjan tavoitteena oli puhutella nuoria aikuisia ja tehdä Valio heille merkitykselliseksi. Kampanja onnistui yli odotusten.
Puuilon kampanjaan saatiin vaikuttavuutta monipuolisilla luovilla sisällöillä
Monipuoliset luovat sisällöt toivat vaikuttavuutta Puuilon kampanjaan. Aamulypsy-yhteistyö, datakohdennettu digimainonta ja ilmoitukset Hesarissa takasivat uudelle myymälälle onnistuneet avajaiset.
Tähti syttyi K-Citymarketin Mywear-kampanjassa
Monimediainen kampanja toteutettiin avaimet käteen -periaatteella kokonaan Sanomalla. Verkkosisältöjen kävijämäärissä mitattuna kampanja oli yksi Sanoman menestyksekkäimmistä natiivimainonnan kokonaisuuksista.
Tehoa kampanjoihin datakumppanuudella
Mallinnuksen avulla Kesko pystyi parantamaan uusille kohderyhmille tarkoitettujen kampanjoiden aktivointitehoa jopa huimat 167 %.
Paulig - Isoista teoista kannattaa puhua isosti
Pauligin vastuullisuusviesti välittyi tehokkaasti monikanavaisen HS etusivun avulla.
If Vahinkovakuutus Oyj - Verkkokäyttäytymisdatan avulla räätälöityvää sisältöä
Luovalla ratkaisulla saatiin kerrottua tietoturvan tärkeydestä mielenkiintoisesti ja kiinnostusta herättävästi.
Aurinkomatkat - Älyartikkelilla mittatilausmainontaa
Luovana ratkaisuna tarpeeseen kommunikoida Aurinkomatkojen laajasta valikoimasta henkilökohtaisella tavalla rakennettiin artikkeli, joka muokkaantui käyttäjän omien valintojen ja preferenssien perusteella.