Kun olet uuden aallon uhan edessä, muista käyttää tätä kardinaalihyvettäsi
Makasin sairaalasängyssä reidet levällään. Lääkärin katse oli kysyvä. Oli kiire. Päiväkirjani tietää luetella ohikiitävien minuuttien toimenpiteet, joita itse en enää muistaisi: verikoe, virtsakatetri, verenpaineen mittaus, sykekäyrä, vatsanpesu, puudutusyrityksiä, lopulta nukutus…
Tilanteesta on aikaa kaksitoista vuotta. Se palautui mieleeni, kun lupasin kirjoittaa rohkeudesta tänä eriskummallisena aikana, poikkeusolokesän jälkeen, varovaisen vapautumisen ja uuden aallon uhan muodostamassa välitilassa.
Kuntiin tarvitaan rohkeita päättäjiä. Tarvitsemme rohkeutta uudistaa palveluja. Rohkea linja on auttanut kalakauppiasta kasvattamaan liiketoimintaa kriisin keskellä.
Otsikoissa penätään rohkeutta. Se on yksi neljästä filosofi Aristoteleen listaamasta kardinaalihyveestä.
Markkinointi on aina myynnin edistämistä – tai rekrytoinnin edistämistä, joka sekin on samalla myynnin edistämistä. Markkinointi on erottautumista. Tehtiinpä sitä työpaikkailmoituksena paikallisessa sanomalehdessä, somepostauksena, blogikirjoituksena nettisivuilla, maistatuksena supermarketin käytävällä, radiospottina tai kaupallisena yhteistyönä sisustusohjelmassa.
Asioiden edistäminen vaatii tekoja, ei vain aikeita. Ja erottautuminen vaatii rohkeutta.
Mietin kesän mittaan, mikä on ollut rohkein tekoni työssä ja vapaa-ajalla. Juttelin aiheesta myös läheisteni ja työkavereideni kanssa.
Yhdelle rohkein teko tähän saakka oli ollut esitelmän pitäminen luokassa. Toiselle stipendin pokkaaminen koko koulun edessä. Kolmas muisteli, kuinka pitkältä lukion käytävä tuntuikaan, kun hän käveli ilmoitustaululle tarkastamaan ylioppilaskokeiden tuloksia. Itseäni pelotti ostaa osuus pienestä maatilasta. Mutta vielä enemmän olisi pelottanut haaskata evakkoisoisoisän perintö.
Niin. Olisi helpompaa kadota liikuntasalin lattian viivoihin kuin seepra laumaan. Erottautumattomaksi, mieluummin näkymättömäksi. Ja toisinaan eniten rohkeutta vaatii katsoa totuutta silmiin. Tai kääriä hihat, pukea raivaussahaliivit ja saapastella risukkoon.
Minua kutsuttiin joskus rohkeaksi vaihdettuani työpaikkaa. Oikeasti olen turvallisuushakuinen märehtijä. Vihreämmän nurmen kurottelun sijaan katsonkin urani rohkeimmiksi teoiksi ne hetket, jolloin olen pyrkinyt kehittämään vallitsevia olosuhteita. ”If you are not happy with it, change it”, sanoisi serkkuni. ”Hyvästä parasta”, Jim Collinskin neuvoo.
Onnistuneimmat oivallukseni asiakkaiden ja työkavereiden kanssa ovat aina olleet hetkiä veitsenterällä. Ne ovat marssittaneet toimitusjohtajan puvussaan kuvattavaksi keskelle kaurapeltoa. Herättäneet aamuyöllä tilaamaan verkkokaupasta yrttiuutetta uutuusjuoman tuotekehitystä varten. Hätyyttäneet Lauri Karhuvaaran puhelimeen perjantaina iltapäivällä matkaltaan mökille.
Onneksi markkinoijan ei tarvitse olla rohkea yksin. Myös kolumnini alun siviilihätätila vaati rohkeutta ja yhteistyötä. Vasta, kun synnytyskanava oli auki, vauvan huomattiin makoilevan perätilassa. Kuopuksen kääntäminen kohdussa normaalisynnytystä varten olisi vaatinut lantion kuvaamista. Aikaa ei ollut hukattavaksi.
Päätin luottaa ammattilaisiin. Heihin, jotka olivat auttaneet maailmaan tuhansia lapsia ja suosittelivat nyt sektiota. Jälkeen päin olen huvittanut itseäni kahdella ironisella ajatuksella. Huh, onneksi en ollut yksin saunan lauteilla vaan ammattilaisten käsissä. Ja toisaalta, olisihan se saunasynnytys toki tullut paljon halvemmaksi.
Päiväkirja kertoo: Heräämöstä minut kärrätään vuodeosastolle. Saan vauvan iholle, rinnan päälle. Hän jaksaa vähän imeäkin. Suloinen, rauhallinen vauva.
Tanja Hovi on Sanoman sisältömarkkinoinnin tuottaja, joka pelaa, vaikka pelkää.
