Kesän 2024 tapahtumien kumppanuudet myydään nyt

Usean poikkeusvuoden jälkeen takana on onnistunut festarikesä. Sanoman festivaalit saavuttivat tavoitteensa ja tarjosivat kävijöilleen kesän parhaita elämyksiä. Nyt katseet on suunnattu vahvasti ensi vuoteen ja neuvottelut tapahtumakumppanuuksista ovat jo käynnistyneet.
Annika Green vastaa jatkossa Sanoman tapahtumien kaupallisista kumppanuuksista. Annikalla on vahvaa osaamista ja ymmärrystä monimediallisten kokemusten rakentamisesta Sanoman medioita hyödyntäen. Annika on toiminut Sanomalla kuuden vuoden ajan Creative Strategist -roolissa. Aiemmin hän on työskennellyt noin 10 vuoden ajan tapahtumien parissa.
Annikan sydän sykkii tapahtumille ja vaikuttaville kohtaamisille.
”Uskon kohtaamisten voimaan. Tapahtumissa brändi pääsee kohtaamaan asiakkaan oikeasti ja tarjoamaan mahdollisuuden fiilistellä, tuntea ja kokea sekä jättämään vahvan muistijäljen. Markkinoinnin vuosibudjetista kannattaa varata osa vaikuttaviin ja elämyksellisiin kohtaamisiin, sillä myös tapahtumakumppanuus on osa markkinointiviestintää.”
Yhdistämällä kumppanuuteen Sanoman valittuja medioita, kokonaisuudesta pystyy luomaan kokonaisvaltaisen kampanjan, joka todella puhuttelee.
”Tapahtumakumppanuus on vaikuttavimmillaan monimediallisena elämyksenä. Jokaiseen tarpeeseen räätälöidään omanlaisensa kokonaisuus. Tapahtumakumppanuus ei ole vain yhden illan tai viikonlopun mittainen, vaan hyvällä luovalla suunnittelulla sen elinkaari jatkuu kuukausia ennen tapahtumaa ja myös sen jälkeen. Olen ilolla apuna suunnittelemassa kaupallisia kohtaamisia kaikkiin tarpeisiin”, Annika summaa.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä. Tuotamme vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.
Tapahtumaportfoliostamme löydät parhaat ratkaisut oli kyse sitten brändin rakentamisesta, työnantajamielikuvan kehittämisestä tai vaikkapa tuotelanseerauksesta. Meiltä löytyy täysin ainutlaatuinen valikoima työkaluja ja mediaratkaisuja, joilla saadaan tapahtumakumppanuudesta tehot irti.
Ota yhteyttä: Annika Green
Tutustu Nelonen Media Liven tapahtumiin