Iiro Kulvik: ”Haluamme olla parhaita painetun aikkarin tekijöitä”

Aikakauslehdillä on vahva rooli ja selkeä paikkansa Sanoman kokonaisuudessa.
”Sanoman mission mukaisesti haluamme säilyttää suomalaisen median seuraavillekin sukupolville. Uutisjournalismin tavoin aikakauslehtijournalismi on tärkeä osa moniäänistä mediaa”, Iiro Kulvik sanoo.
Hitaalle printtiformaatille on edelleen kysyntää
Printti on toistaiseksi osoittautunut toimivimmaksi formaatiksi aikakauslehtisisällöille, ja Kulvik uskoo siihen vahvasti.
”Haluamme tarjota erinomaista aikakauslehtijournalismia siinä muodossa, jossa sitä halutaan kuluttaa. Meidän asiakkaamme arvostavat printtiä, ja onhan se erittäin toimiva käyttöliittymä sisällöille, joissa ajankohtaisuus ei ole tärkein kriteeri. Laadukkaasti tehty printti alkaa nykyään olla luksustuote, josta ollaan valmiita maksamaan premium-hintaa. Se tukee hyvin rauhoittumista ja syventymistä.”
Aikakauslehdillä myös jakeluriskit ovat pienemmät kuin uutistuotteilla. Posti kulkee kerran viikossa kaikkialle ja paperinkulutus on kohtuullista.
”Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että yhden fyysisen aikkarin tuottaminen ja kuljettaminen kotiin tuottaa päästöjä saman verran kuin kolme ruispalaa. Hiilijalanjälki ei siis ole mitenkään kohtuuton. Toki teemme jatkuvasti töitä sen pienentämiseksi entisestään”, Kulvik sanoo.
Aikakauslehtien edustamalle hitaalle printtiformaatille on edelleen kysyntää. Painetun lehden konkreettisuus, miellyttävä käyttökokemus ja visuaalisuus ovat median ainutlaatuisia vahvuuksia.
”Printti pakottaa valitsemaan aiheet todella tarkkaan, kun tilaa on rajatusti. Lisäksi se antaa mahdollisuuden tehdä tiukka kuratoitu kokonaisuus, kun lehti selataan yleensä kannesta kanteen. Juttuja ei tarvitse samalla tavalla myydä otsikoilla, kun jokainen juttu kohdataan fyysisesti. Samalla printti tarjoaa hallinnan tunteen: kun lehti on luettu, se on loppu, eikä tarvitse arvuutella jäikö jotain lukematta.”
”Jokainen juttu tehdään kunnianhimolla ja mietimme kaikkien juttujen kohdalla, miksi asiakas haluaa lukea juuri tämän sisällön. Olemme myös oppineet hyödyntämään portfoliomme monipuolisuutta. Meiltä löytyy monen eri sisältöalueen huippuosaajia. Voimme hyödyntää kaikissa lehdissä näitä osaajia sen sijaan, että jokainen yrittäisi hallita liian monta kokonaisuutta. Keskittyminen parantaa laatua ja tekee työstä mielekkäämpää.”
Mainonta on tärkeä osa lehden palvelulupausta
Aikakauslehdistä haetaan aitoa, konkreettista ostoinspiraatiota.
”Saamme välillä ihan lukijapalautetta, jossa lukijat listaavat meille kaikki lehdestä löytämänsä ihanat asiat, jotka he haluavat hankkia. Palautteen aiheena on usein vain kiittää meitä hyvin kuratoiduista valinnoista. Olemme saaneet myös palautetta siitä, jos jutusta tai mainoksesta on jäänyt hinta tai ostopaikka puuttumaan. Mainonta aikakauslehdissä ei pääasiassa häiritse lukijaa vaan on tärkeä osa lukukokemusta. Aikkarimainokset nähdään ehdottomasti enemmän plussana kuin miinuksena. Mainonta on osa lehden palvelulupausta.”
Hiipumassa ollut aikakauslehtien tilausmarkkina on elpynyt. Aikkarit on löydetty uudestaan pandemian myötä, ja trendi on jatkunut koronan ylikin.
”Rakennamme brändeille tulevaisuutta, jotta ne ovat yhtä haluttavia 20 vuoden päästä. Henkilökohtaisesti uskon, että formaatti tulee silloinkin olemaan printti, mutta seuraamme jatkuvasti myös muiden formaattien kehitystä”, Kulvik painottaa.