Kuka masokisti haluaa epäonnistua?

Moni on varmasti kuullut useammin kuin kerran sanaparin “fail fast”, eli epäonnistu nopeasti. Sanapari esiintyy muun muassa growth hacking -menetelmässä, jossa pyritään testaamisen kautta todistamaan hypoteesi todeksi tai epätodeksi mahdollisimman nopeasti ja siirtymään seuraavaan hypoteesiin.

Toimivat ratkaisut esimerkiksi uusasiakkaiden hankintaan pyritään löytämään kokeilujen sarjan kautta ja toimimattomat tavat lopetetaan. Menetelmä toimii erityisen hyvin muun muassa digitaalisen ostoputken kehittämisessä.

Aivomme eivät oikeastaan erota mitä todella tapahtuu, vaan tulkitsevat tunteitamme ja sanojamme. Muistan lukeneeni tutkimuksen, jossa kohderyhmää pyydettiin hymyilemään 15 minuuttia päivässä vuosien ajan. Eli suunpielet korviin tuntui siltä tai ei. Muistini mukaan tutkimuksessa todettiin, että hymyilevät elivät 10 prosenttia pidempään kuin he, jotka eivät hymyilleet.

Efekti perustuu siihen, että aivot eivät tiedä onko sinulla hymyillessäsi oikeasti hauskaa, vaan tulkitsevat kasvojesi ilmeitä. Hymyily vähentää stressin määrää, ja tutkimuksen kohderyhmään kuuluneet elivät tämän vuoksi pidempään.

Sama pätee urheilusuorituksiin. Urheilijat kuvittelevat mielessään nappisuorituksen etukäteen, josta aivot tulkitsevat, että homma on jo hoidettu. Tämä koskee myös ajatuksiasi tai sanomisiasi itsestäsi. Kun kehut tai haukut itseäsi, aivot pitävät sitä totena. 

Tämän vuoksi aloin miettiä, miten aivot tulkitsevat sen, että epäonnistumme nopeasti. Epäonnistumisella on erittäin negatiivinen konnotaatio. Jos toistamme koko ajan epäonnistuvamme, niin eivätkö aivomme ajattele, että kyseessä on epätoivottu tila? 

Fail fast -ajattelussa kyse on kokeiluista, joita teemme todistaaksemme hypoteesimme todeksi tai virheelliseksi. Itse asiassa kaikessa elämässämme on loppujen lopuksi kyse kokeilusta. Urheilu, laihduttaminen, oppiminen…Meillä on sarja käsityksiä ja oletuksia siitä, mikä toimii missäkin tilanteessa. Esimerkiksi esimiestyö on vain sarja kokeiluja. Kukaan ei loppujen lopuksi tiedä, mitä missäkin tilanteessa pitää tehdä. Meillä on kokemuksemme, lukemamme ja osittain kuulemamme, joista päättelemme, että tämä metodi toimii. Kokeiltuamme tiedämme, olimmeko oikeassa vai väärässä.

Jos haluamme vahvistaa käyttäytymismallia, jossa ihmiset mahdollisimman ennakkoluulottomasti uskaltavat kokeilla eri lähestymisiä tai menetelmiä ja oppivat niistä, pitäisikö meidän alkaa puhua kokeilusta tai kokeilukulttuurista? Tällä olisi mielestäni aivan erilainen viesti aivoillemme, ja se vahvistaisi oikeanlaisen signaalin. Aivomme tulkitsisivat, että kokeilu on aina positiivinen, jos hypoteesi todistetaan todeksi tai epätodeksi ja opimme siitä.

Pohdinta voi äkkiseltään kuulostaa lähinnä semanttiselta höpötykseltä. Mutta jos kerran tiedämme, että tietyt asiat välittävät aivoillemme negatiivista viestiä, niin miksi ihmeessä teemme niin tietoisesti? Kyllä maailma turpaan antaa ihan pyytämättäkin.

Itse ainakin haluaisin ennemmin kokeilla ja oppia kuin epäonnistua nopeasti.

Kirjoittaja on Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja, joka on viime vuosina noussut Suomessa esimerkiksi ja esikuvaksi markkinoinnin tuloksellisuuden mittaamisessa.