Lakeuden monialalle toteutettu alueellinen TV-mainoskampanja ylitti odotukset
Haaste
Uusien potentiaalisten B2B-asiakkaiden tavoittaminen ja yrityksen tunnettuuden kasvattaminen.
Ratkaisu
Kahden viikon pituinen tehokampanja alueellisen TV-mainonnan avulla 10 sekunnin mittaisella mainosspotilla.
Lakeuden moniala on Länsi-Suomen alueella toimiva rakennus- ja saumausalan yritys, joka on erikoistunut etenkin palokatkotöihin, elementtisaumauksiin ja rakenteiden tiivistystöihin. Spesiaalilla alalla toimivan yrityksen toiveena oli tavoittaa B2B-puolen asiakkaat laajasti ja kustannustehokkaasti.
Haastattelimme yrittäjä-toimitusjohtaja Petri Saunamäkeä kanssamme toteutetusta alueellisesta TV-kampanjasta, joka kohdennettiin potentiaalisille yrityspuolen asiakkaille.
Spoiler alert: Kampanja onnistui yli odotusten!
Askel perinteisestä lehtimainonnasta laajempaan bannerikampanjaan
"Olemme aiemmin tehneet perinteistä lehtimainontaa, minkä lisäksi kokeilimme myös pienesti screenmainontaa. Yhteistyö aloitettiin kuitenkin Pohjanmaan alueelle kohdennetulla bannerikampanjalla, jonka tuloksiin olimme todella tyytyväisiä ja josta laajensimme jo hyvin pian alueellisen television puolelle, Petri taustoittaa.
"Vaikka yritysten väliset suhteet ovat todella arvokkaita ja niiden ansiosta saadaan kauppaa, alueellisesti ja intressien pohjalta kohdennetulla CPC-mainonnalla voidaan tavoittaa kokonaan uusia potentiaalisia B2B-asiakkaita, joille markkinoitava yritys voi vielä olla tuntematon."
![]()

Loikka bannerimainonnasta kahden viikon pituiseen alueelliseen TV-kampanjaan
"Tälle kokeilulle oli mahdotonta sanoa ei! Katja sai vakuuttumaan, että alueellista telkkaria kannattaa ehdottomasti testata perinteisten mainosmuotojen rinnalla. Kaikki sujui niin mahdottoman kivuttomasti, etten olisi uskonut sen edes olevan mahdollista", Petri naurahtaa.
Kysyttäessä, kenelle ja minkä kokoisille yrityksille alueellinen TV-mainonta sopii, Katja kannustaa mukaan ihan kaikki:
"Moni yrittäjä on saattanut ostaa paikallislehden etusivun mainoksen, mutta harva tietää, ettei alueellinen TV-mainonta ole kovinkaan paljon kalliimpi vaihtoehto. Lisäksi jo muutaman päivän pituinen TV-kampanja tuo näkyvyyttä aivan uudella tavalla."
Vaikka televisio on mainonnan muodoista tehokkain, printtimainonnalle on aina paikkansa. Silti lehtimainonnankin rinnalla kannattaa kokeilla Nelosella esitettävää alueellista TV-mainontaa, josta suurin osa (92 %) näytetään prime timessa parhaaseen katseluaikaan klo 18.00-24.00 välillä.
Kuinka paljon alueellinen TV-kampanja maksaa?
Moni yrittäjä varmasti pohtii TV-kampanjan ja kuvattavan spotin hintalappua. Vastaus yllättää positiivisesti: alueesta riippuen kampanjan voi saada alkaen 1 250 eurolla.
Hyvät uutiset jatkuvat: TV-spotin tuotannossa voidaan hyödyntää asiakkaan omia materiaaleja, ja jopa spiikit voidaan äänittää asiakkaan lukemina.
Mainoksen ideointi toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa, TV-kampanjan spottituotanto puolestaan Sanoman toimesta. Kun lopullinen tuotos on valmis ja hyväksytty, mainos on valmis kotisohville esitettäväksi.
Alueellisen TV-mainonnan paketit ovat Nelosella esitettäviä kelluvia kampanjoita. Tämä tarkoittaa, että kanava sijoittelee mainokset sopivimmille mainoskatkoille kampanjan tavoitteen mukaan. TV-kampanjalla on hyvä huomioarvo, minkä ansiosta se todella tuo tehoa mainontaan.
Alueellisen TV-kampanjan suurin etu piileekin juuri siinä, että brändisi näkyy Suomen tunnetuimpien TV-ohjelmien yhteydessä kohdennetusti ja kustannustehokkaasti.

Kehuja, uusia asiakkaita ja positiivisia yllätyksiä
"Positiivista palautetta on tullut paljon eri kanavia pitkin. Kahvilassa käydessäni viereisestä pöydästä huikattiin, että olit oikein panostanut!" Petri kertoo hyväntuulisesti.
Tv-mainokset ovat herättäneet kiinnostusta mahdolliseen yhteistyöhön Lakeuden monialan kanssa niin suuremmissa yrityksissä kuin pienemmissä yksittäisissä toimijoissa. B2B-asiakkuuksiin kohdistettu mainonta osui siis naulan kantaan.
"Sivustolla ja Google-hauissa on ollut havaittavissa selkeä piikki. Eniten yhteydenottoja syntyi sähköpostin kautta, sillä mainos iski isosti B2B-puolen ostajiin."
Entä mitä Petri itse tuumaa kampanjasta ja yhteistyöstä?
"Kampanja onnistui todella hyvin! Älyttömän tiukalla aikataululla päästiin ajatuksenraakileesta itse toteutukseen, ja jos totta puhutaan, en ihan heti olisi uskonut sen olevan mahdollista. Ammattitaito kuitenkin puhui puolestaan, ja yhteistyö oli täynnä pelkkiä positiivisia yllätyksiä!
Petrin terveiset muille TV-mainontaa pohtiville yrittäjille
Kysyttäessä, miten Petri summaa kampanjaa ja mainonnan suunnittelua, sanavalmis mies haluaa jättää hyvät vinkkinsä ja terävät huomionsa myös muille alueellista TV-mainontaa pohtiville yrittäjille.
Petrin kolme oppia TV-kampanjasta:
- Tutustu samaan materiaaliin eri päätelaitteilla
- Tee seuraavaksi pidempi mainos
- Tee valmista materiaalia myös niihin kanaviin, joita et usko käyttäväsi
Lisäksi vanhat opit pitivät kutinsa:
- Jokainen sekuntti on tärkeä
- Elä aina hetkessä ja ole valmis hyppäämään uuteen
- Tunne historia, jotta voit luoda tulevaisuuden
- Jos et itse usko itseesi, kuinka kukaan muukaan voisi uskoa?
Nälkä kasvaa syödessä, sanotaan. Ja juuri siksi Petri odottaa innolla tulevaa:
"Seuraavan TV-spotin pituutta tuplataan, minkä lisäksi suunnitteilla on mainoskokonaisuutta tukeva radiokampanja, jolla puolestaan tavoitellaan kuluttaja-asiakkaita. Myös uutta aluevaltausta on luvassa, mutta siitä lisää tulevissa kampanjoissa", Petri vinkkaa tyytyväisenä.
Haluatko tavoittaa juuri oman alueesi asiakkaat?