Mainio Muuttopalvelu Oy tekee iloista ja hersyvää some-mainontaa – buustiksi Sanoman somenosto!

"Me haluamme olla – ja koemme, että olemmekin – Turun parhaita muuttopalveluyrityksiä. Olemme raikas, nuorekas ja tervehenkinen yritys, jossa muutot hoidetaan ammattimaisesti ja luotettavasti, mutta pilke silmäkulmassa ja sopivan rennolla otteella", kertoo toinen yrityksen perustajista Jenny Sibelius-Sinisalo.
Pienellä budjetilla mieleenpainuvaa mainontaa
Yhteistyömme Mainio Muuttopalvelun kanssa alkoi vuonna 2019, kun he halusivat uudistaa kotisivunsa. Onnistuneen muodonmuutoksen jälkeen yrityksessä alettiin miettiä, miten hyvin alkanutta yhteistyötä voisi laajentaa.
Kotisivu-uudistuksen lomassa sivuista tehtiin hakukoneystävälliset tarkalla optimoinnilla. Tästä seuraava luonnollinen askel oli hakusanamainonnan aloittaminen. Vuonna 2021 yritys aloitti Sanoman kanssa myös jatkuvan ja kuukausittain vaihtuvan somekampanjoinnin.
Pienellä perheyrityksellä budjetti on rajallinen ja niiden lukujen pohjalta alkoi vimmattu suunnittelu: millaista mainontaa haluamme tehdä?

Mainio Muuttopalvelun väelle oli alusta asti selvää, että he haluavat huumoria ja iloa mainoksiin. Yrityksen pääkaksikolla ei kuitenkaan ollut osaamista eikä aikaa tehdä markkinointia, joten he päätyivät ulkoistamaan mainonnan täysin Sanomalle.
"Ensin askartelimme itse nettisivut ja koetimme tehdä vähän some-markkinointia. Aika pian tajusimme, että se, miten me mainostamme itseämme ja miten tuomme viestiämme esille ihmisille, on aika iso juttu. Meillä ei ollut siihen ammattitaitoa eikä aikaa, ja siksi se on palvelu, jonka ihan mielellään ulkoistimme. Ja olemme olleet todella tyytyväisiä", Jenny virkkoo.
Somenostolla buustia loppuvuoteen
Kampanjointi sosiaalisessa mediassa (Facebook, Instagram) alkoi siis vuonna 2021 asiakaspalaverilla, jossa Mainio Muuttopalvelu ja asiakkuustiimimme Felicia Rauhala ja Pia Laine, sopivat raamit tulevalle vuodelle.
Vuoden 2021 mainosbudjetti some-mainonnalle oli noin 300 euroa kuukaudessa ja mainonnan kohderyhmäksi asetettiin kaikki Turun alueella (50 km säteellä) asuvat, yli 25-vuotiaat ihmiset, joiden haku- ja selaushistoria (kiinnostuksen kohteet) olivat viime aikoina olleet erilaiset muutto- ja asuntosivustot, kuten esimerkiksi etuovi.com.
Vuoden 2021 aikana toteutettiin yhteensä kymmenen kampanjaa, eli lähes jokaiselle kuukaudelle oma kampanjansa. Ne keräsivät lopulta yli 785 000 näyttöä ja 23 964 mainoksen klikkausta.
Vuonna 2022 toteutettiin samalla raikkaalla otteella ja mainiomuuttopalvelusomenosto.pnghauskoilla viesteillä kymmenen uutta ja erilaista kampanjaa, joiden lisäksi Mainio Muuttopalvelu päätti kokeilla vuoden lopussa uutena palveluna myös Sanoman somenosto-mainosmuotoa.
Somenosto on klikkihintaista mainontaa ja se näytetään Sanoman verkossa bannerimainontana artikkelin keskellä. Se, miksi sitä kutsutaan somenostoksi, johtuu mainoksen layoutista eli ulkomuodosta. Se näyttää nimittäin lähes samalta, kuin sponsoroidut mainokset näyttävät Facebookin uutisvirrassa. Mainoksen kuvakkeesta ja otsikosta lukija ohjautuu yrityksen Facebook-sivuille ja loppuosa mainoksesta vie asiakkaan kotisivuille.

Muutto-Hunksit valloittavat Turkua
Muuttopalvelun mainostamisesta tekee haastavan se, että mainoksen näkijällä joko on tarve muuttaa tai sitten ei. Jenny kertoo, että muuttofirman on siksi vaikeaa tehdä proaktiivista myyntiä, ja mainonta on niin sanotusti pitkähäntäistä. Myyntilukuja ei voida siis mitata tai analysoida kampanjakohtaisesti, kuten esimerkiksi taktisessa tuotemainonnassa.
Harva ihminen lähtee pelkän mainoksen vuoksi raijaamaan tavaroitaan uuteen osoitteeseen. Siksi onkin erityisen tärkeää, että mainonta jää ihmisille mieleen, ja yritys on mielen päällä silloin, kun muutto on käsillä.
"Ja se some-mainonta, jota meille on tehty, on kyllä jäänyt ihmisten mieliin. Mainoksista puhutaan jo kylillä", Jenny naurahtaa.
"Niistä on tullut ihmisille hyvä fiilis".
Hyvästä fiiliksestä kertonee myös se, että Mainio Muuttopalvelulla on Facebookissa nykyään, vain kahden vuoden somekampanjoinnin jälkeen, yli 14 000 tykkääjää ja seuraajaa! Vuoden 2021 alussa tykkääjiä ja seuraajia sivulla oli noin 400.
Vaikka tuskin kukaan tosiaan mainoksen vuoksi muuttaisi, on Mainio Muuttopalvelun Facebook-seinälle ja mainoksiin tullut paljon positiivisia kommentteja. Yksi kommentoijista virkkoi, että voisi muuttaa ihan vain loistavan mainoksen vuoksi. Kommentteja, tykkäyksiä ja ihastelua ovat keränneet osakseen myös Mainio Muuttopalvelun kuvat.
"Meille on tärkeää, että kuvissa esiintyy oma henkilökuntamme. Pidämme kuvaukset 1-2 kertaa vuodessa", Jenny kertoo.
Kuvissa esiintyvät muuttomiehet ovatkin saaneet jo leikkisän lempinimen: Muutto-Hunksit.
"Nyt on pakko laittaa asioihin vauhtia asunnon hakemisen suhteen, et saa Mainio Muuttopalvelun Muutto-Hunksit silmäniloksi."
Ketterä ja luotettava yhteistyökumppani
Jenny nostaa mainonnan ja yhteistyön tärkeimmiksi asioiksi sen, että mainonta on yrityksen näköistä, systemaattista ja että se herättää ihmisissä iloa ja positiivisuutta. Merkittävimmiksi opeikseen hän mainitsee sen, että markkinointi on syytä jättää ammattilaisille.
"Markkinointi on niin tärkeä osa bisnestä ja toiminnan jatkuvuutta, että jos et itse osaa sitä todella hyvin, jätä se ammattilaisille. Tämä ei ole se asia, jossa kannattaa säästää – kannattaa ulkoistaa", Jenny toteaa.
Mainio Muuttopalvelulle on ollu tärkeää, että kaikki on saatavilla saman katon alta ja yrityksellä on Sanomalla oma yhteyshenkilö, jolle voi aina soittaa.
"Kun sanon meistä, että me olemme täyden palvelun muuttotalo niin samalla tavoin Sanoma on täyden palvelun markkinointitalo. Se on luotettava ja ketterä, eli nopea ja asiakkaan tarpeisiin mukautuva. Olemme olleet todella tyytyväisiä".
Haluatko mainostaa suosituimmissa sosiaalisen median kanavissa? Me suunnittelemme mainokset tarkasti tavoitteidesi pohjalta ja raportoimme sinulle tuloksista säännöllisesti.