Tulevaisuuden maailma luodaan tänään

Naomi ja Wanda Holopainen artikkelikuva

Sosiaalisen vastuun tulisi olla osa yrityksen kokonaisvaltaista toimintaa eikä yksittäisiä markkinointitekoja, korostavat Ataá Agencyn Wanda ja Naomi Holopainen.

Markkinoinnin merkityksellisyys ja vastuullisuusteemat olivat paljon esillä, kun Naomi ja Wanda Holopainen opiskelivat Yhdysvalloissa markkinointia ja viestintää muutamia vuosia sitten.

”Kun valmistuimme, meitä voimaannutettiin tekemään maailmasta parempi paikka: nyt on aika tehdä muutosta. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Palasimme töihin Suomeen ja huomasimme, että monet toimijat olivat juurtuneet vanhoihin toimintamalleihin. Rakenteet olivat edelleen esteenä monelle luovan alan tekijälle. Yrityksissä puhuttiin vain ympäristövastuusta ja sosiaalinen vastuu jäi huomioimatta”, Wanda Holopainen kertoo.

Sisarukset päättivät, että asialle pitää tehdä jotain. Syntyi Ataá Agency, markkinointia ja viestintää monimuotoisuuden, inkluusion ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tekevä toimisto. 

”Koimme, että pystymme tällä tavoin luomaan suurempaa vaikutusta kuin jonkin yrityksen tai organisaation sisällä”, Wanda sanoo.

Kun Holopaiset lähestyvät yrityksiä, he saivat kuulla monesti saman vastauksen: eihän meillä ole mitään ongelmia.

”Yritysten tulee kantaa myös sosiaalista vastuuta, jotta ne voivat todeta olevansa vastuullisia”, Wanda muistuttaa.

”Ymmärrys siitä, mitä sosiaalinen vastuu tarkoittaa, on usein vajavainen”, Naomi täydentää.

Ataá päätyi kouluttamaan yrityksiä moninaisuuteen, inkluusioon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä teemoissa. Sisältöjen tuottamisessa ja konseptoinnissa Ataálta saa apua tarinoiden kerrontaan ja sisällön kuvastoon liittyvissä asioissa.

Tarinat luovat todellisuutta

Kautta ihmiskunnan historian tietämystä on jaettu tarinoiden muodossa. 

“Ihmiset ajattelevat narratiivien kautta, ja näillä narratiiveilla luomme myös todellisuutta. Markkinoijat ja viestijät ovat modernin yhteiskunnan tarinankertojia. Tämän mukana tulee vastuu. On tärkeää tiedostaa, minkälaista maailmankatsomusta tarinoilla välitämme”, Wanda sanoo.

Holopaiset saavat usein vastata kysymyksiin, jotka koskevat tiimin monimuotoisuuden lisäämistä ja eri taustoista tulevien ihmisten rekrytointia tai ylipäätään sitä, miksi sosiaalisen vastuun tulisi olla osa yrityksen toimintaa. 

”Harvoin meitä kysytään, miten sortavia rakenteita voisi purkaa tai pohditaan siitä, mikä rooli rakenteellisella rasismilla on yritystoiminnassa”, Wanda kertoo.

”Tärkeintä olisi luoda kulttuuri, joissa eri taustoista tulevat ihmiset pääsevät kukoistamaan. Tähän työhön tulisi olla sitoutunut organisaation koosta huolimatta. Uudet toimintatavat eivät tule käytännöksi päivässä tai vuodessa. Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti. Pitää olla valmis pitkään maratoniin, jossa ei ole maaliviivaa”, Wanda toteaa omaan urheilutaustaansa peilaten.

”Sinusta ei tule olympiavoittajaa, jos treenaat kerran vuodessa. Sitoutumisen tulee näkyä myös omassa arjessa, ei vain työpaikalla. Muutos lähtee sisäisestä duunista: tehdäksesi monimuotoista, yhdenvertaista ja inklusiivista markkinointia, sinun on opetettava ensin itseäsi.”

Brändin kiillottamista vai aitoa vastuullisuutta?

Oleellista on, että yhteiskuntavastuu saataisiin osaksi yrityksen ydintä.

”Moninaisuus, inkluusio ja yhdenvertaisuus nähdään usein irrallisena, vaikka niiden tulisi olla osa organisaation kokonaisvaltaista toimintaa”, Naomi sanoo.

Vastuullisuuden vaade on kasvanut viime aikoina, ja brändeillä on vahva tarve olla relevantteja ja ajankohtaisia. Halutaan näyttää, että brändi toimii moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta.

”Moninaisuutta lisätään usein sisältöön esimerkiksi mallien kautta. Mutta kun katsotaan, ketkä ovat luoneet konseptin ja ketkä ovat tuottaneet kampanjan, huomataan, että taustalla asiat ovat harvemmin muuttuneet. Jukka on kirjoittanut hienon tarinan ja ottaa sinne Hassanin näyttelemään Pekkaa. Tarina ei itsessään muutu, vaikka roolihahmo muuttuu. Kannattaa miettiä, mitä tämänkaltaisella representaatiolla haetaan”, Wanda sanoo.

”Esimerkiksi jollekin pienemmällä paikkakunnalla asuvalle voi olla hyödyllistä nähdä mainonnassa joku itsensä kaltainen. Mutta viekö tämä pitkällä tähtäimellä asioita eteenpäin, vai luommeko vain tietynlaista brändimielikuvaa ja kiillotammeko omaa imagoamme hyödyntämällä eri taustoista tulevia ihmisiä?”, Naomi kysyy. 

Jos työyhteisö edustaa normatiivisuutta, voi olla vaikea lähteä heti rekrytoimaan eri taustoista tulevia ihmisiä. 

”Sen sijaan voi miettiä, minne sijoitamme rahamme ja minkälaisia yhteistyökumppaneita meillä on”, Wanda toteaa. 

Pitääkö kasvua hakea jatkuvasti? 

Sisarukset haluavat herättää keskustelua modernin markkinoinnin roolista ja jatkuvan kasvun tavoittelusta.

”Pitääkö meidän hakea kasvua jatkuvasti? Mikä on markkinoinnin merkitys ja vastuu? Onko mittaristona tavoittavuus, näkyvyys tai se, miten paljon saamme klikkejä ja uusia asiakkaita? Vai voisiko mittaristo olla, kuinka monen ihmisen elämää kosketamme sisällöillämme tai kenelle tarjoamme työmahdollisuuksia luovan prosessin eri vaiheissa?”, Wanda pohtii. 

”Kestävän kehityksen aikana on ymmärrettävä, että kasvu ei voi olla jatkuvaa. Olemme jo ylittäneet planetaariset rajat. Emme voi kasvaa jatkuvasti.”

Moderni markkinointi on paljon muutakin kuin myynnin edistämistä. Siihen kuuluu myös sosiaalinen vastuu. Tässä työssä Wanda ja Naomi Holopainen ovat valmiita auttamaan.

Kuva:  Wanda ja Naomi Holopainen. Kuvan on ottanut Ninna Lindström. 

Katso myös: 

9 vastuullisuussuositusta markkinointipäättäjille

Liittyvät artikkelit
Kari Eilola Alalla somejako

Alalla: Founder ja luova strategi Kari Eilola

Bob the Robotin Kari Eilola nauttii työssään siitä, että saa jatkuvasti sukeltaa uusiin asioihin.
Alalla
Näkemyksiä markkinoinnista
Alalla: Founder ja luova strategi Kari Eilola
Tommi Kortesniemi Effie blogi artikkelikuva

Effie on työkalu vaikuttavampaan markkinointiin

Jo kisaentryn tekeminen altistaa oikeille kysymyksille, joilla voi peilata omaa tekemistään, kirjoittaa Sherpan Tommi Kortesniemi.
Effie
Näkemyksiä markkinoinnista
Vieraskynä
Effie on työkalu vaikuttavampaan markkinointiin