Etäistä ja valtakunnallista – vai läheistä ja paikallista?

Sanoman Pohjois-Suomen alueen myyntitiimissä työskentelee kahdeksan media-alan ammattilaista. Mediamme tavoittavat 95 % Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueen asukkaista, joten sen lisäksi, että tarjoamme valtakunnallista tavoittavuutta, kauttamme saa hyvinkin paikallisia ja alueellisia mainonnan ratkaisuja.
Asiakkaanamme on kaiken kokoisia yrityksiä pienistä pk-yrityksistä isoihin valtakunnallisiin toimijoihin. Seuraamme trendejä ja sparraamme asiakkaiden kanssa liiketoiminnan tavoitteista ja niitä tukevasta markkinoinnista. Olemme tutkineet laajasti ja monipuolisesti suomalaisten mediankäyttöä Sanoman laajassa mediavalikossa, joten tiedämme, mistä ja miten asiakkaamme tavoittavat kohderyhmänsä parhaiten.
Jollakulla saattaa olla Sanomasta mielikuva kalliina ja etäisenä toimijana. Pystymme kuitenkin tarjoamaan alueellisesti hyvin kohdennettua ja pienemmänkin budjetin kampanjoita. Esimerkiksi IS.fi:n ja HS.fi:n kautta voi kohdentaa mainontaa Pohjois-Suomen alueelle tai rajata tarkasti jopa postinumeroalueen mukaan.
Toinen kustannustehokas vaihtoehto on alueellinen radiomainonta. Valtakunnallisten kanavien, kuten Radio Suomipopin ja Radio Rockin lisäksi Sanoman kanavaportfoliossa on alueellisesti ostettavia kanavia, kuten Aito Iskelmä, Hitmix ja uudet Easy Hits ja Classic Hits. Tv-mainontaa voi kohdentaa erikseen Oulun ja Kainuun alueelle sekä Lappiin. Ruutu-palvelussa on käytössä samat kohdennusalueet kuin tv-mainonnassa. Meidän kauttamme asiakkaat saavat myös apua kotisivujen tuotantoon, hakusanamainontaan ja sometekemiseen.
Suomen suurimman mediatalon resurssit takaavat, että asiakkaan käytössä on laaja keinovalikko ja kokeneita asiantuntijoita digistä printtiin, radiosta televisioon ja tapahtumiin.
Tavoitteenamme on olla asiakkaiden suuntaan nopea, joustava, rento ja ammattimainen. Haluamme toimia niin, että uusienkin asiakkaiden on helppoa, mukavaa ja hyödyllistä asioida kanssamme.
Olemme täällä sinua varten.
Kirjoittaja vastaa Sanoman aluemyynnistä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueilla. Hän seuraa monipuolisesti eri medioita ja on erityisesti IS.fi:n suurkuluttaja.