Kesä 2023 kuulostaa hyvältä – radio on ylivoimainen kesämedia

Suurin osa suomalaisista lomailee kesällä kotimaassa, ja loman vieton myötä myös kuluttaminen lisääntyy. Rahaa kuuluu kesällä normaalia enemmän kotimaan matkailuun ja huvitteluun, kuten ravintoloihin, kesätapahtumiin ja huvipuistoihin, sekä polttoaineisiin ja elintarvikkeisiin.
Radiota kuunnellaan kesällä vähintään yhtä paljon kuin muina vuodenaikoina. Radio viihdyttää, on hyvää seuraa ja nostaa kesätunnelmaa. Kesällä radion kuuntelu lisääntyy erityisesti autossa, kesämökillä ja ulkotiloissa.
Yksi vuoden kuunnelluimmista yksittäisistä päivistä on juhannusta edeltävä torstai. Vuonna 2022 kyseisenä päivänä radio tavoitti yli 3,6 milj. Suomalaista eli 72 % yli 9-vuotiaista suomalaisista. (Lähde: Finnpanel Oy, KRT 2022)
Suomalaiset ovat varsin kanavauskollista kansaa. Päivän aikana kuunnellaan keskimäärin 1,4 kanavaa. Eikä kanava vaihdu kesälläkään: yli 90 % suomalaisista kuuntelee suosikkikanavaansa myös lomalla. Radio Suomipop ja Radio Rock keräävät puolet 25–54-vuotiaiden kuunteluminuuteista, mikä kertoo kuulijoiden vahvasta uskollisuudesta suosikkikanavaansa kohtaan.
Radion keskeinen vahvuus on live-lähetys. Siksi Sanoman kanavilla on tarjolla juonnettua ohjelmaa läpi kesän enemmän kuin koskaan aiemmin.
Jos sinulla on kesällä sanomista, ota talteen nämä vinkit:
Suurin osa suomalaisista viettää kesää kotona, kesämökillä tai matkaillen kotimaassa.
Vinkki! Kohdista viestisi radiossa myös alueellisesti
Rahaa kuluu enemmän ulkomaanmatkailuun.
Vinkki! Viesti viime hetken tarjouslähdöistä katkodominanssin tai audion etusivun avulla.
Neljännes suomalaisista kuluttaa enemmän rahaa elämyksiin: festareihin, huvipuistoihin, ravintoloihin.
Vinkki! Aktivoi kuulijoita ohjelmayhteistyön avulla ja mahdollista elämyksiä, joita ei voi rahassa mitata.
Kuuntelu lisääntyy kesällä etenkin autossa, kesämökillä ja ulkotiloissa.
Vinkki! Sanoman radiokanavilla listataan suosikkibiisejä. Sponsoroi biisilistauksia ja tuo brändisi tarina osaksi kesän musafiilistelyä.
Sanoman radioilla on uskollisimmat kuuntelijat ja fanitetuimmat kanavat!
Vinkki! Viesti suoraan korvien väliin suosikkikanavalla ja ole osa radiokanavaheimoa.
Elokuussa palaavat tutut suosikit, kuten Aamulypsy, Korporaatio ja Hitmixin heräämö
Vinkki! Valjasta suosikki-aamuradioshow viestisi lähettilääksi ja aktivoi kuulijat uuteen arkeen!
Lähde: Suomitutka, Kesä 2023, (18–69-vuotiaat, n=565)
Sanoman audio on markkinajohtaja kaupallisesti kiinnostavassa 25–54-vuotiaiden kohderyhmässä ja tavoittaa suomalaiset audion kuluttajat arjen tärkeissä hetkissä - niin perinteisen vastaanottimien kuin audiopalvelu Suplan kautta.
Miten suomalaisten kulutuskäyttäytyminen näkyy kesäsuunnitelmissa?
Kysy lisää Kesä 2023 -tutkimuksesta yhteyshenkilöltäsi Sanomalla.
Katso myös: