Vuoden sisällöntekijä on juontaja, toimittaja, Temppareiden analyysisetä ja podcastien tekijä

Juontaja Harri Moisio on ehtinyt olla useamman kerran ehdolla Radiogaalan palkinnoille. Tänä vuonna kohdalle napsahti Vuoden sisällöntekijän titteli.
”Tunnustuksen saaminen tuntuu tietysti hyvältä. Olen ollut usein se paras palkinnotta jäänyt, kuin koulun juoksukilpailussa ikään”, Moisio naurahtaa.
Moision radioura alkoi 17-vuotiaana. Hänen silloiseen kotikaupunkiinsa Saloon oli vähän aikaisemmin perustettu paikallinen radio.
”Radion ensimmäinen ohjelmapäällikkö sattui olemaan naapurimme. Menin kysymään häneltä millaista työ paikallisradiossa on, kun siihen aikaan se oli vielä uutta. Hän pyysi minua tulemaan toimitukseen kahville. Nyt 31 vuotta myöhemmin olen tavallaan sillä samalla kahvireissulla edelleen.”
Moisio kävi viikonlopun mittaisen avustajakurssin, teki urheilujuttuja ja pääsi juontamaan lähetystäkin kesätyönä. Kun opinnot alkoivat Turun yliopistossa, oli luontevaa käydä kysymässä töitä Radio Auran Aallolta.
”Radiotyö oli kiva keino rahoittaa opintoja, mutta salakavalalla tavalla siitä tuli entistä enemmän ammatti. Ja kas kehveli, siinä kävikin niin, että kansantaloustieteen opinnot ovat yhä kesken, mutta radiohommat ovat jatkuneet. Vähän jäytää mielessä, että vieläkö minusta voitaisiin joku päivä maisteri leipoa.”
Missistä ministeriin, Bruce Oreckista Päivi Räsäseen
Sanoma tuli mukaan radiobisnekseen vuoden 2006 toimilupajaossa. Radio Rock ja Radio Aalto aloittivat vuoden 2007 alussa. Moisio on ollut Radio Rockissa mukana alusta saakka. Ensin tuottajan roolissa ja nyt jo kymmenen vuoden ajan juontajana Radio Rockin aamussa. Radio Rockilla Moision on pitänyt kiinnostus rockmusiikkiin ja toimituksen hyvä henki.
”Kuvaavaa on, että meillä on vaihtuvuus melko vähäistä. Itseni lisäksi mukana on muitakin alkuperäisiä sankareita. Rockmusiikkia soittavana ja rockin ilmiöitä tutkivana kanavana olemme selkeä markkinajohtaja, ja voittajan puolella on tietysti mukava olla.”
Moisio on saanut toteuttaa Radio Rockilla omia intohimojaan tekijänä. Rockin aamuissa käy vieraita missistä ministeriin.
”Kun joku sanoo, että on kyllästynyt radiohommiin, en voi ymmärtää mitä hän sillä tarkoittaa. Miten ihmeessä joku voi kyllästyä siihen, että saa pureutua asioihin, jotka ovat juuri sillä hetkellä yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä.”
Mieleen jääneiden haastateltavien listalle Moisio nostaa Yhdysvaltain entisen suurlähettilään Bruce Oreckin, vaalikampanjan aikaan studiossa vierailleen tasavallan presidentin sekä poliitikko Päivi Räsäsen, joka ei hätkähtänyt mistään.
”Päivi Räsänen oli äärimmäisen ystävällinen ja mukava ihminen. Hän on ilmeisen tottunut siihen, että häntä lyödään edestä ja takaa hänen sanomistensa vuoksi.”
Analyysisetä päätyi ruutuun kotisohvalta
Harri Moisio tunnetaan myös Temptation Island Extran kommentaattorina tai tuttavallisemmin kutsuttuna analyysisetänä.
”On itsellenikin mysteeri, miten päädyin Temppareihin. Olen aina tykännyt seurata televisiossa vallitsevia ilmiöitä, ja jostain syystä jumiuduin katsomaan parisuhdeohjelmia. Ilmeisesti sana oli jollakin tavalla kiirinyt. Kun Tempparit extraa alettiin suunnitella joitakin vuosia sitten, sain soiton tuotantoyhtiöstä. Ensi alkuun tuli mieleen, että oletteko nyt ihan varmoja kenelle olette soittaneet. Olen kuitenkin sukupolvea vanhempi kuin ohjelman osallistujat. Ajatus oli kuitenkin niin absurdi, että siihen oli pakko suostua melkein heti.”
Mihin podcasteja tarvitaan?
Radion ja Temppareiden lisäksi Moisio on tuttu podcasteista. Suplassa käynnistyi hiljattain viides kausi Miehet jotka muistavat -podcastista, jota Moisio tekee yhdessä Ilkka Ihamäen kanssa.
”Kun podcastit alkoivat yleistyä, mietin mihin ihmiset tällaisia tarvitsevat. Aikoinaan ajattelin matkapuhelimista ihan samalla tavalla. Mihin ihminen tarvitsee matkapuhelimen, jos hänellä kerran on toimiva puhelinkone ja puhelinluettelo kotonaan? Vähitellen tuli kuitenkin mieleen ajatus, että pitäisikö itsekin kokeilla tuota maailmaa.”
Moisio on kiitollinen siitä, että on päässyt tekemään podcasteja monipuolisesti. Hän on esimerkiksi tehnyt Telialle ONECast -teknologiapodcastia. Moisio toimii hostina, ja vieraat ovat jollakin tavalla teknologiaan linkittyviä. Esimerkiksi johtamisen professori Alf Rehnin Moisio keskusteli siitä, miten etätyö on muuttanut johtamista.
Vaikka kynnys podcastien tekemiseen on huomattavasti matalampi kuin radiojuontamiseen, Moisio kehottaa itsekriittisyyttä tekemiseen.
”Hyvä valmistelu on kaiken a ja o. Kannattaa pohtia, onko mielessä pyörinyt aihe sellainen, joka kantaa kymmenen noin puolen tunnin jaksoa. Kannattaa miettiä myös itseään podcastin kuluttajana: kuuntelisitko tuottamaasi sisältöä itse”, kuuluvat Moision vinkit podcast-sarjaa suunnitteleville.
Ohjelmayhteistyö hyödyttää parhaillaan molempia osapuolia
Radiojuontajat ovat ohjelmayhteistyön ja vaikuttajamarkkinoinnin rautaisia ammattilaisia. Moision mieleen ovat jääneet erityisesti Nutriletin ja Kotipizzan kampanjat.
”Alkuvuodesta toteutimme Nutriletin kanssa monella tavoin tuloksellisen kampanjan. Kokeilin juontajakollegani Kim Sainion ja Tytti Junnan kanssa onnistuisimmeko saamaan Nutriletin tuotteilla ruokavaliomme vähän keveämmäksi. Olo keveni, mutta ei niin paljon, ettenkö olisi valmis tekemään yhteistyötä uudelleen.”
Kotipizzan kanssa Radio Rockin Korporaatio on tehnyt jo vuosien ajan ensin Hockeytuuria ja myöhemmin Sporttituuria. Ideana on, että kuuntelijat ovat saaneet kutsua Korporaation seuraamaan jotain paikallista urheilutapahtumaa, ja aamulähetys on tehty paikallisesta Kotipizzasta.
”Sporttituurissa yhdistyy hyvin Kotipizzan kanssa tehty markkinoinnillinen ja myynnillinen yhteistyö. Olemme olleet mukana jossain maakunnan urheilutapahtumassa ja tavanneet siellä ihmisiä, mikä on ollut itsellemmekin hyvää markkinointia. Olemme lisäksi saaneet vieraiksemme lähetykseen paikallisesti tunnettuja kiinnostavia ihmisiä, joita ei ehkä olisi tullut kutsuttua Helsinkiin saakka. Yhteistyön myötä olemme päässeet myös työmatkoille, mikä ei ole tässä ammatissa kovin tavallista. Sporttituurissa yhdistyy monta hienoa tekijää. Toivon ja uskon, että yhteistyö Kotipizzan kanssa jatkuu.”
Maailma saattoi menettää Harri Moisiossa hyvän kansantaloustieteilijän, mutta sai erinomaisen sisällöntekijän.
Katso myös:
Kun kaikki suunnitelmat menivät pieleen…syntyi Kotipizzan Kotisporttituur