Näkemyksiä markkinoinnista
Puhutuimmat aiheet ja herättävimmät näkökulmat
Ajankohtaista tietoa markkinoinnin trendeistä, alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten näkemyksiä mainonnasta ja mediasta. Inspiraatiota, vinkkejä ja hyödyllistä luettavaa, joiden avulla teet markkinoinnin suunnittelusta hitusen helpompaa.
Näin puhuttelet Z-sukupolvea
Väestöön verrattuna Z-sukupolven mediakäytössä korostuvat vahvimmin video, audio sekä suoratoistopalvelut. Myös some tavoittaa kohderyhmän keskivertoa paremmin.
TV-mainonta – tuhti peruspaketti telkkarin erityispiirteistä
Onnistunut TV-mainonta ei vaadi miljoonabudjetteja. Etenkin alueellinen mainonta on hyvä tapa päästä katsojien eteen huippuohjelmien katkoilla. Kokosimme kattavan paketin telkkarimainonnan erityispiirteistä, ostamisesta ja hinnoittelusta.
Uutismedia on somemainontaa vaikuttavampi vaihtoehto
Miten sosiaalisen median muutokset vaikuttavat mainostajaan? Team Lead, Digital Sales Minna Kruhse kertoo, miksi Sanoman uutismedia toimii paremmin kuin somemainonta.
Sisältöjen konseptointi vaatii leipurin taitoja
Teitkö pelkän muotin vai myös taikinan? Sisältöjohtaja Niina Leino kertoo, mitä hän on oppinut konseptoinnista.
Yhteiskunnalliset muutokset muuttavat myös mediaa
Miten mediakenttä muuttuu ja vaikuttaa tavoittavuuden ja vaikuttavuuden suhteeseen? Markkinointistrategi Tiina Kosonen alusti aiheesta Sanoman Trendit 2025 -webinaarissa.
Kymmenen tuloksellisen markkinoinnin trendiä
Markkinointistrategi Reetta Thurman esitteli Sanoman Trendit 2025 -webinaarissa markkinoinnin trendejä, joiden haltuunotto auttaa tekemään tuloksellista markkinointia.
Suomalainen kuluttaja on harkitseva ja varovainen
Head of Insight and Marketing Solutions Tiina Virtanen avasi Sanoman Trendit 2025 -webinaarin puheenvuorossaan tuoreita tutkimustuloksia suomalaisten kulutuskäyttäytymisen muutoksista.
Nämä ovat markkinoinnin trendit vuonna 2025
Joukko markkinoinnin ammattilaisia suuntaa katseensa vuoteen 2025. Näkemyksissä nousevat esiin tekoälyn kehitys, asiakasymmärrys, brändin rakentaminen ja kulutuskäyttäytymisen muutos.
USA:ssa politisoituneen somen laineet lyövät Eurooppaan
Yhdysvaltain somekenttä on muuttunut yhä politisoituneemmaksi, ja tämä näkyy myös Eurooppassa. Sanoman digimainonnasta vastaava Jaakko Kuivalainen ennustaa, että alkaneen vuoden kuluessa somepalvelut nousevat kiistakysymykseksi EU:n ja Yhdysvaltojen välille.
Ruuan trendit 2025: Mukavuudenhalua ja leikkisyyttä
Glorian ruoka & viinin päätoimittaja ja HS ruokatoimituksen vetäjä Sanna Maskulin kertoo, mitkä trendit korostuvat ruokailussa.
Miten vertailla TV-mainonnan tarjouksia? Huomioi nämä, kun olet ostamassa TV-kampanjaa
Televisio on edelleen yksi suosituimmista mainosmedioista, eikä syyttä. Katselu monipuolistuu suoratoisto- ja verkkovideopalveluiden yleistyessä, ja etenkin kotimaiset ohjelmat kiinnostavat yleisöä yhä enemmän.
Hyvinvoinnin trendit 2025: Mittaamista ja elinvoimaa
Hyvän terveyden päätoimittaja Päivi Virkkunen kertoo, mitkä trendit korostuvat hyvinvoinnissa.
Sanomista sinulle
-uutiskirje
Ideoita, oivalluksia ja onnistumisia – suoraan sähköpostiisi!
Tilaa Sanomista sinulle -uutiskirje, saat ensimmäisten joukossa:
- tuoreimmat näkemykset
- inspiroivat esimerkit
- käytännön vinkit sekä työkalut
Näillä tärpeillä teet markkinoinnistasi helpompaa ja tuloksellisempaa.