Näkemyksiä markkinoinnista
Puhutuimmat aiheet ja herättävimmät näkökulmat
Ajankohtaista tietoa markkinoinnin trendeistä, alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten näkemyksiä mainonnasta ja mediasta. Inspiraatiota, vinkkejä ja hyödyllistä luettavaa, joiden avulla teet markkinoinnin suunnittelusta hitusen helpompaa.
Sumun hälvettyä suunta haetaan uudelleen
Tavoitteet ohjaavat kaikkea liiketoiminnallista tekemistä. Monissa yrityksissä tavoitteet on alkuvuoden aikana määritelty uudelleen. Markkinoinnin rooli on tärkeä, kun sumun hälvettyä haetaan uutta suuntaa ja elvytetään liiketoimintaa, Jarkko Kerkola kirjoittaa.
Uutismedian voima
Tämä poikkeuksellinen kevät ja koronapandemia ovat osoittaneet uutismedian tärkeyden suomalaisten kuluttajien arjessa, Ari Pulkkinen kirjoittaa.
Anna sen soida! Tue muusikoita ja musiikintekijöitä yhdessä Sanoman kanssa
Sanoman käynnistämä Anna sen soida -kampanja tähtää yhteensä miljoonan euron tukipakettiin suomalaisen musiikin hyväksi. Tavoitteena on varmistaa, että suomalaisen musiikkikentän ammattilaiset selviävät pahimman yli ja kotimainen musiikki nousee jaloilleen myös koronakriisin jälkeen.
Keltainen toukokuu – kaasu pohjassa läpi koronakevään
Pelko ja paniikkiratkaisut estivät useita yhtiöitä hyödyntämästä sitä markkinaosuuden kasvupotentiaalia, joka keväästä olisi ollut otettavissa kilpailijoita väkevämmällä rohkeudella ja päätöksenteolla, Sami Larste kirjoittaa.
Ole paikalla, kun parhaat muistot syntyvät
Kun koronaepidemia peruutti kesän festivaalit ja tapahtumat, yli 90 prosenttia Sanoman festivaalien kumppaneista siirsi suunnitelmansa vuodelle 2021. Tämä kertoo vahvaa viestiä tapahtumien voimasta, Jari Rask kirjoittaa.
Sanoma jatkaa kantaaottavalla linjallaan kotimaisen markkinoinnin puolesta
Sanoma on ottanut voimakkaasti kantaa markkinoinnin puolesta talouden ajurina koronan alkushokista lähtien ja jatkaa samalla tiellä.
Kuuntele kuluttajaa tarkalla korvalla – myös koronakriisissä
Parhaiten selviävät ne brändit, jotka markkinoinnin vähentämisen sijaan pitävät tiiviisti yhteyttä asiakkaisiinsa ja panostavat näkyvyyteen, Tarja Malinen kirjoittaa.
Tulospohjaisen digimainonnan avulla myynti nousuun
Myynti sakkaa, verkkosivukävijöiden määrä on laskussa ja liidejä ei meinaa millään kertyä, mutta mikä avuksi? Digistrategi Henrik Peltoniemi tarjoaa parhaat vinkkinsä markkinoijien tueksi.
Sanoman teettämä hyvinvointitutkimus kertoo: itsensä hoitamiselle on vaikea löytää aikaa, vaikka tarve muutokselle olisi kova
Lähes puolet suomalaisista kokee haasteita hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä. Haasteet korostuvat yli 45-vuotiailla naisilla, joista keskimääräistä useampi huolehtii itsensä lisäksi myös läheistensä hyvinvoinnista. Hyvinvoinnin edistämisessä aikakauslehdillä on tärkeä rooli, selviää Sanoman teettämästä laajasta hyvinvointitutkimuksesta.
Virus tai ei, erottua täytyy
Luovuus on edelleen markkinointiviestinnän tärkein yksittäinen ominaisuus, Juuso Kemi kirjoittaa.
On markkinoinnin tehtävä käynnistää hiipunut kysyntä
Uusi normaali on eri normaali. Ota se haltuun, Tomi Härmä kehottaa.
Uusi ”normaali” lähtee meistä ihmisistä
Vain ymmärrys ihmisistä, arjesta ja kontekstista auttaa meitä ymmärtämään ja hyödyntämään käsillä olevia mahdollisuuksia, Jani Leppänen kirjoittaa.
Sanomista sinulle
-uutiskirje
Ideoita, oivalluksia ja onnistumisia – suoraan sähköpostiisi!
Tilaa Sanomista sinulle -uutiskirje, saat ensimmäisten joukossa:
- tuoreimmat näkemykset
- inspiroivat esimerkit
- käytännön vinkit sekä työkalut
Näillä tärpeillä teet markkinoinnistasi helpompaa ja tuloksellisempaa.