Asiakastarinat
Tutustu markkinointiin, josta tuli sanomista.
Tehtävämme on luoda kanssasi suomalaisia menestystarinoita. Tutustu esimerkkeihin asiakkaidemme onnistumisista ja inspiroidu tuloksellisista mainoskampanjoista ja markkinointikokonaisuuksista!
Mustin ja Mirrin visuaalisesti hieno Tällaisia me olemme -kampanja on kesäkuun Kuukauden kamppis
Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Musti ja Mirri viesti lemmikkitutkimuksensa tuloksia upeilla Meeri Koutaniemen kuvilla lemmikeistä ja niiden omistajista.
Dansukkerin tv-kampanja piristi fariinisokerin myyntiä
Suomen Sokeri on toteuttanut vappukampanjan yhdessä Sanoman kanssa useana vuonna. Tänä vuonna simantekijöitä innostettiin tv- ja videomainonnan keinoin.
Monimediallinen kuntamarkkinoinnin kampanja houkutteli uusia yrittäjiä Savonlinnaan
Radiota, tv:tä ja digiä yhdistänyt kampanja toi merkittävän kävijäpiikin Itä-Savon uusyrityskeskuksen sivuille.
Kingis kannustaa suurella sydämellä
Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Toukokuun Kuukauden kamppis on Kingiksen Ole oma Kingis.
Elämäsi diilit – Remax otti kaiken irti ohjelmayhteistyöstään Diilin kanssa
Yrittäjähenkinen tekemisen meininki sopii hyvin Remaxille, joka keskitti alkuvuoden markkinointitoimenpiteensä Diilin ympärille.
Markkinointitoimisto Parceron ja Sanoman välinen yhteistyö luo lisäarvoa asiakastyöhön
Mainos- ja markkinointitoimistojen sekä Sanoman välinen yhteistyö pitää sisällään paljon muutakin kuin mediaostoja. Parceron kanssa se on ollut muun muassa yhdessä kehittymistä ja luovaa sparrausta.
Välitämme on Postille paljon enemmän kuin kampanja – se on sitoumus toiminnan jatkuvasta kehittämisestä
Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Huhtikuun Kuukauden kamppis on Postin Välitämme.
Radion ohjelmayhteistyö ja digikampanja toivat Epassille hurjan määrän liikennettä ja liidejä
”Kun katsoo näitä lukuja, on vaikea olla hymyilemättä”, sanoo Epassi Groupin markkinointijohtaja Aleksi Miikkulainen.
Vain elämää -ohjelmayhteistyö on kasvattanut Pelastakaa Lasten saamien lahjoitusten määrää vuosi vuodelta
Oma erikoisjakso on oiva tapa kertoa järjestön tekemästä työstä ja sen merkityksestä apua tarvitsevien lasten elämään.
PostNordin Lähiboksi sai hyvää näkyvyyttä Susijengin pelissä
Sponsorointiyhteistyö sujahti luontevaksi osaksi studiolähetystä.
Radiota, digiä ja liikkuvaa kuvaa yhdistänyt Finnkinon joulukampanja onnistui yli odotusten
Monikanavainen kampanja vahvisti positiivista mielikuvaa ja kasvatti käyntiaikomuksia Finnkinolla.
Mehiläinen nostaa kampanjassaan arvostavasti esiin suurimman ammattiryhmänsä
Sanoman Kuukauden kamppis on kunnianosoitus hyvälle markkinointiviestinnälle. Sellaiselle, joka säväyttää, naurattaa, koskettaa tai joka on saanut aikaan sanomista. Maaliskuun Kuukauden kamppis on Mehiläisen Lähihoitajalla on elämä tehtävänä.