Kumppanuudet ja sponsorointi

Tunteista brändisi
Sponsoroinnilla vaikutat tehokkaasti brändisi tai yrityksesi mielikuviin ja tuot arvoja esiin käytännön tasolla. Sponsorointi luo merkityksellisyyttä markkinointiviestintään ja tarjoaa mahdollisuuden kaikkia aisteja hyödyntävän muistijäljen luomiseen.
Sanoman avulla pääset kiinni mielenkiintoisimpiin kohteisiin niin tapahtuma-, tähti-, urheilu- kuin elokuvakategorioissa. Päätöksesi tukena voit hyödyntää tutkimus- ja analytiikkapalvelujamme.
Kumppanuuksien ja sponsoroinnin ratkaisut
270 miljoonaa
euroa investointiin sponsorointiin Suomessa vuonna 2022
120 miljoonaa
euroa investointiin tapahtumamarkkinointiin Suomessa vuonna 2022
82,5 prosenttia
kasvua kulttuurisponsoroinnissa vuonna 2022 vrt. 2021
Festivaali-
kumppanuus
Ole paikalla, kun vuoden parhaat muistot syntyvät
Nelonen Media Live tuottaa noin kolmekymmentä festaria ja tapahtumaa eri puolella Suomea. Tapahtumiimme osallistuu lähes puoli miljoonaa kävijää.
Pääosin tapahtumien kohderyhmänä on 25–54-vuotiaat. RMJ:n Himos Juhannuksen kohderyhmänä ovat 18–35-vuotiaat nuoret aikuiset.
Ota tapahtumat osaksi brändisi markkinointiviestintää
Tapahtumakumppanuuden voima on vaikuttavuus ja teho, jotka voidaan festivaaleilla virittää äärimmilleen sekä mielikuvien että brändikokemuksien osalta. Yhdistämällä kumppanuuteen Sanoman valittuja mediaryhmiä, luot kumppanuudesta kokonaisvaltaisen kampanjan, joka todella puhuttelee.
Henkilökohtainen kohtaaminen, suora kontakti ja vahva vuorovaikutteisuus kohderyhmän kanssa tuo brändin lähelle. Voit vaikuttaa ympäristössä, jossa kohderyhmä on hyvin vastaanottavaisessa tilassa. Erotut kilpailijoista ja markkinointiviestien tulvasta, vahvistat ja syvennät brändin ja asiakaan välistä suhdetta sekä aktivoit potentiaalisia asiakkaita kokeilemaan brändiä. Luot positiivisia tunteita ja vahvan muistijäljen, joka kasvattaa brändin tunnettuutta ja sitoutumista siihen.
Tapahtumaportfoliostamme löydät parhaat ratkaisut oli kyse sitten brändin rakentamisesta, työnantajamielikuvan kehittämisestä tai vaikkapa tuotelanseerauksesta. Meiltä löytyy täysin ainutlaatuinen valikoima työkaluja ja mediaratkaisuja, joilla saadaan tapahtumakumppanuudesta tehot irti.
Tähti-
kumppanuudet
ja vaikuttaja-
markkinointi
Tuo tähtipölyä brändillesi
Tähtikumppanuuksien ja vaikuttajamarkkinoinnin avulla voit siirtää tähteen liitettyjä mielikuvia brändisi sekä vaikuttaa ja herättää keskustelua niiden henkilöiden kautta, joita kohderyhmä ihailee, arvostaa ja kuuntelee. Pitkäjänteisessä yhteistyössä kumppanuus on helpompi sitoa luontevasti osaksi koko vuoden markkinointistrategiaa yksittäisen irrallisen tekemisen sijaan. Näin se tukee ja vahvistaa muita markkinointiviestinnän toimenpiteitä.
Tähtikumppanuus voi olla esimerkiksi sisällöntuotantoa tähden omissa kanavissa tai brändin kanavissa, tuotetestausta, tuotekehitystä, tilaisuuksien juontamista, podcast-yhteistyötä, musiikin tuottamista tai tuotelanseerauksia.
Miten tähtikumppanuuksia kannattaa hyödyntää?
Urheilu-
sponsorointi
Ole mukana suurissa tunteissa
Sanoma on suomalaisen urheilun koti. Olemme mukana vahvistamassa suomalaista urheilua ja välittämässä suuria tunteita ja tarinoita eri lajeissa ja sarjatasoilla. Sanoman TV ja Ruutu tarjoavat vuosittain yli 11 000 tuntia urheilua. Urheilusisältöjä on runsaasti myös Sanoman uutismedioissa: Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa ja Sanoman paikallismedioissa, Urheilulehdessä sekä audiopalvelu Suplassa. Tämä mahdollistaa asiakkaillemme olemassa olevien urheilukumppanuuksien laajat hyödyntämismahdollisuudet Sanoman kanavia käyttäen.
Autamme sinua löytämään sponsorointikohteita ja hyödyntämään jo olemassa olevia urheilukumppanuuksia entistä paremmin monikanavaisten ratkaisujemme avulla. Urheiluun ja urheilijoihin liitettävät positiiviset mielikuvat, arvot ja teemat vahvistavat brändiäsi. Brändin mielikuva vahvistuu esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnan sekä hyvinvoinnin tukijana ja tulevaisuuden urheilutähtien luojana. Urheilusponsorointi tuo suoraa kauppaa tuote- tai palveluyhteistyöllä, lisenssituotteilla tai urheilun suorien kontaktien kautta. Lisäksi se rakentaa ja vahvistaa suhteita tarjoamalla elämyksiä asiakkaille ja sidosryhmille.
Miten urheilusponsorointia kannattaisi tehdä?
Oma ohjelma Ruudussa toi näyttävästi Batteryn brändin esiin
Battery-energiajuoma haluaa olla mukana hyvinvointiteemoissa, kuten liikunnassa ja jaksamisessa. Syntyi Battery Padel Tour -turnaus, jonka ottelut olivat katsottavissa Ruudussa neljänä viikonloppuna.

Sponsorointiyhteistyö ylitti kaikki Taksi Helsingin ja Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon tavoitteet
Natiiviartikkelit ohjasivat urheilijatarinoiden pariin ja toivat Taksi Helsingin ja Tahdon brändiviestit selkeinä esiin.

Kiinnostuitko?
Autamme mielellämme kaikissa tapahtumiin ja sponsorointiin liittyvissä kysymyksissä!