Millä tavalla vastuullisuudesta pitäisi viestiä?

Sanoman Vastuullisuuskartan pohjalla on valtavasti dataa eri lähteistä. Määrällisen datan lisäksi on tehty haastatteluja vastuullisuuden asiantuntijoiden, markkinointipäättäjien ja kuluttajien keskuudessa. Näiden lähteiden pohjalta olemme koonneet suosituksia, miten vastuullisuus ja markkinointiviestintä nivoutuvat tiiviisti yhteen. Sen lisäksi, että vastuullisuus on mahdollisuus erottautua, se on edellytys tulevaisuuden liiketoiminnalle.
Ota huomioon nämä seikat, kun viestit vastuullisuudesta kuluttajille:
1. Toimi heti – vastuullisuuden aalto kasvaa ja vahvistuu
Vaikka yrityksesi olisikin tehnyt vastuullisuustyötä jo vuosia, niin vastuullisuuskenttä on juuri nyt murroksen edessä. Vastuullisuus näkyy ja tulee näkymään yhä enemmän markkinointiviestinnässä, eli erottautumisesta tulee jatkossa yhä haastavampaa. Ole siis aallonharjalla edelläkävijänä ja varmista paikkasi kuluttajien mielessä.
Painetta tulee monelta suunnalta – 2030 jälkeen eteen alkaa tulla ilmastosopimusten takarajoja saada konkreettista aikaiseksi. Mitä lähemmäs vuotta 2050 tullaan, sitä vaikeammaksi mukaan lähteminen käy.”
Päättäjä, lainaus Vastuullisuuskartan haastatteluista
2. Kommunikoi matkasta, älä vain lopputuloksesta
Aika usein yritykset etenkin Suomessa kertovat teemoistaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki on valmista. Jos jäät odottamaan määränpäätä voi olla, että elämme jo vuotta 2035. Matka kohti vastuullisesti toimivaa yritystä on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin itse määränpää – vastuullisuus ei ole sprintti eikä projekti vaan pitkä prosessi, kuten eräs haastateltavistamme kiteytti. Kuluttajat arvostavat yhä enemmän läpinäkyvyyttä ja avoimuutta ja myös siitä, että ei olla kaikessa täydellisiä vaan halutaan parantaa. Uskalla siis iloita ja kertoa pienistäkin teoista ja suunnitelmista.
Ei kannata pelätä keskeneräisistä asioista puhumista, kaikki ovat alussa, jotkut pidemmällä.”
Asiantuntija, lainaus Vastuullisuuskartan haastatteluista
3. Puhuttele positiivisen kautta ja kannusta
Kiellot eivät ole enää tätä päivää ja niillä ei saada aikaan muutosta, sillä moralisointi ja kauhukuvat koetaan luotaantyöntäviksi ja vieraannuttaviksi. Pahimmillaan kiellot saavat aikaan vastareaktion, ikään kuin suojakuoren, jonka taakse brändiä ei enää päästetä. Kieltojen sijaan innosta, kannusta ja ole positiivinen. Vastuullisuus koetaan vahvasti yhteiseksi asiaksi – vähän kuin pihatalkoot ennen vanhaan, jolloin koko porukka oli mukana hyvällä fiiliksellä ja yhteishengessä. Jokaisen kantaessa kortensa kekoon saadaan aikaan hyviä tuloksia nopeammin kuin yksin. Samaan aikaan on muistettava tasapaino. Yhteisö vaatii myös yksilön panostuksen.
Tarvitaan vanhanajan talkoomeininki. Positiivisen kautta, ei moralisoinnin ja syyllistämisen.”
Kuluttaja, lainaus Vastuullisuuskartan haastatteluista
Vastuullisuuskartassa selvitettiin myös teemoja, jotka kiinnostavat kuluttajia erityisen paljon. Teemat jakaantuvat suhteellisen tasaisesti, mutta tuotantoketju nousee erityisen kiinnostavaksi teemaksi:
Työntekijöiden olot ja hyvinvointi läpi tuotantoketjun | 33 % |
Tuotantoketjun läpinäkyvyys | 30 % |
Raaka-aineiden alkuperä | 29 % |
Toiminnan ympäristövaikutukset | 29 % |
Lähde: Kysely Suomitutka-paneelissa. Mitä seuraavista vastuullisuusteemoista yritysten tulisi mielestäsi nostaa aktiivisesti esiin viestinnässään ja markkinoinnissaan? Valitse 1–3 mielestäsi tärkeintä teemaa. N=857
Haluatko tietää vastuullisuudesta enemmän? Jos haluat kuulla Vastuullisuuskartasta syvällisemmin, ole yhteydessä omaan yhteyshenkilöösi Sanomalla.
Lue myös:
Sanoman Vastuullisuuskartta avaa kuluttajien odotuksia brändien vastuullisuudesta
Yrityksiltä kaivataan tukea ja apua siihen, miten toimia vastuullisemmin