5 vinkkiä parempaan audiomainokseen

Hyvä käsikirjoitus
Itsestään selvää, mutta on se kaikkein tärkein asia. Välillä tulee käsikirjoituksia, jotka ovat vähän kädenlämpöisiä ja luotetaan siihen, että näyttelijä tekee siitä timanttia omalla suorituksellaan. Tämän seurauksena spiikkaussessiosta saattaa tulla turhauttavan pitkä, kun hiotaan käsistä uusiksi näyttelijän tarjotessa parempia ideoita.
Parhaat mainokset ovat itse asiassa syntyneetkin niin, että tämän ensimmäisen äänityksen jälkeen palataan vielä rauhassa takaisin kirjoituspöydälle. Kun teksti näytellään, huomataan viimeistään siinä vaiheessa mikä toimii oikeasti ja mikä ei, joten tämän pohjalta voidaan vielä käsikirjoitus hioa täydelliseksi, tai jopa muuttaa täysin suuntaa. Tämä tietysti vaatii aikaa eikä aina ole mahdollista, mutta takaa parhaan lopputuloksen.
Jos teksti esimerkiksi naurattaa jo luettaessa, niin oikealla näyttelijällä se aivan varmasti naurattaa myös näyteltäessä. Tai vaikka laulettaessa kuten seuraavassa.
Yksi asia per spotti
Jos on paljon asiaa, tee paljon spotteja. Mediaähky on tänä päivänä pahempi kuin koskaan. On myös tutkittu, että 30 sekunnin spotista jää ihmiselle keskimäärin noin 5 % mieleen. Kokeile tiivistää käsikirjoitus yhteen ainoaan lauseeseen. Se pistää miettimään, mikä on se viesti, jonka haluat kertoa. Parhaat ideat ovat usein yksinkertaisia. Jos saat sen toimimaan vähemmällä, sen parempi.
Tässä yksi sellainen.
Spotin pituus on mitä on
Jos suinkin mahdollista, älä lukitse etukäteen spotin pituutta tiettyyn mittaan. Lukemalla tekstin itse läpi päässään ei ole sama asia, kuin että kaksi näyttelijää näyttelee saman tilanteen. Näyttelijät saavat tekstin eloon, ja se vaatii taukoja sekä rytmitystä.
Tauot vievät arvokkaita sekunteja spotista ja niitä on helppo napsia editissä pois päästäksesi tiettyyn pituuteen, mutta toisessa vaakakupissa painaa se, että spotista tulee parempi ja mieleenpainuvampi. Tämän seuraavan mainoksen olisi voinut tehdä lyhemminkin, mutta tarina vaatii aikaa ja silloin siitä olisi hävinnyt juuri se taika mikä vangitsee kuulijan.
Product hero
Hyvin monessa mainoksessa kerrotaan ensin tarina, ja vasta lopussa itse tuote on sidottu siihen aasinsillalla. Monesti toki hyvällä sellaisella, mutta jos saat tehtyä toimivan käsikirjoituksen, jossa on tuote pääosassa, niin olet onnistunut erinomaisesti. “Product hero” tarkoittaa siis, että spotissa puhutaan itse tuotteesta ja otetaan mainostettava asia osaksi tarinaa - tai jossain tapauksessa jopa tuote itse puhuu.
“Product punchline” on taas käsite, jossa mainos allekirjoitetaan tuotteella. Siinä jätetään kuulijalle “ahaa”-elämys, eikä pureskella kaikkea valmiiksi. Molemmat tavat voivat tosin olla haastavia kirjoittaa. Tässä yksi erittäin onnistunut esimerkki jälkimmäisestä tyylistä.
Ensimmäiset sekunnit
Ensimmäiset sekunnit ovat ne tärkeimmät. Jos haluat kuulijan mielenkiinnon, alussa pitää tehdä herätys tai mainos helposti skipataan. Jos mainos alkaa sanoilla: “Miks sun työpisteellä on neljä apinaa?”, haluat varmasti kuulla mitä siihen vastataan. Tuo lause on Veikkauksen Onnenapila -mainoksesta, ja se kuuluu spotteihin, jonka olisin halunnut tehdä. Tässä toteutuu hienosti myös “Product hero” -ajatus.
Kuka tämän kirjoitti, tarjoan hänelle lounaan.
Renny Järvinen on tehnyt yli 20 vuotta radiota ja markkinointia, ääntä ja musiikkia vielä pidempään.
Katso myös: